tiistai 27. joulukuuta 2011

Rehtorin joulupuheesta otteita

Hyvät oppilaat ja opettajat, vanhemmat ja läheiset sekä koko henkilökunta,
...

Syksyn koulutyö on taittunut päätökseen nopeasti vaan ei huomaamatta. Tänä syksynä olemme saaneet kuulostella pienten jalkojen tassutusta ja kurahousujen kahinaa tuplasti viime vuoteen verrattuna, sillä eskareita on ilonamme ollut peräti kaksi luokallista, Ketut ja Karhut!  Sinisen rakennuksen luokissa on puolestaan ollut pienistä ykkösistä huolimatta niin rauhallista, että me opettajat ristimme koulurakennukset Touhulaksi ja Rauhalaksi!
...
...
Koulutoimen sähköinen viestintä otti hiukan takapakkia Fronterin tökkiessä pitkin syksyä, mutta nyt pitäisi ohjelman toimia viime vuoden tapaan, hyvin. Syksyn mittaan on tosin tullut muutamia käyttäjäväsähtämisiä, ja niihin ei kyllä auta muu kuin Fronter –homman ottaminen haltuun uudemman kerran. 

Älytaulut ovat aktiivisessa käytössä etenkin 4. ja 2. luokissa ja toivottavasti muutaman vuoden kuluessa muissakin luokissa. Hiukan jo kaipailemme opetusteknologiaa osaksi koulumme arkipäivää. Taito- ja taideaineet toki ovat erittäin tärkeitä. Kädentaitokerho jatkuu ja voimistelutyttöjen halu uusiin esiintymisiin taitaapi vain kasvaa erilaisia koulujen välisiä kisa- tai liikuntapäiviä unohtamatta J

Sosiaalinen media ja Facebook ovat monessa perheessä tuttu juttu. Välimatkat sukulaisiin kaventuvat ja tuntuu, että tapaisi ihmisiä enemmän kuin ennen. Vanhempien on hyvä opastaa lapsia edelleen siinä, ettei omia tietoa levitellä turhan vapaasti. Kuvia ei saa ottaa saati julkaista ilman lupaa ja hyvät tavat kannattaa muistaa. Opettajat eivät pääsääntöisesti ota oppilaita fb-kavereiksi, mutta Fronterissa voimme toki chattailla. Rehtoriblogiini kirjoittelen silloin tällöin koulukuulumisia, joten jos oma lapsi ei kovasti kommentoi kouluasioita, voi jotain lukea blogistanikin.

Pimeä syksy on imenyt voimia niin lapsista kuin aikuisistakin. Tappeluita ja nahisteluita on koulussakin ollut, mutta jatkuvaa kiusaamista onneksi ei. Positiivisuuden vuoksi suosittelenkin nyt jouluvalojen tuiketta pirtteihinne! Valo, vitamiinit ja virkeä liikunta tuovat kaamosaikaan jaksamista ja sitä me itse kukin tarvitsemme vielä jokusen kuukauden ennen kevätauringon pilkistelyä…
...

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulujuhla

Sydämelliset kiitokset oppilaille ja opettajille/ ohjaajille ihanasta juhlasta!
Ihanaa myös, että paikalla oli paljon katsojia.

Juhlassa tänään tiistaina esiintyivät:
  • Ketut: Joulu saapuu jokaiselle -laulu
  • Karhut: Tontut ja keijut -laululeikki
  • 1.lk:  Jouluisia runoja
  • 2.lk: Runoja, laulua ja liikuntaa
  • 3.A: Popcorn , poikien liikuntaesitys ja Walking in The Air, tyttöjen voimisteluesitys 
  • 4.lk: Kilisee kilisee kulkunen -musiikkiesitys
  • 5.lk: Joulunäytelmä Tonttumaisin tonttu
  • 3.B: Joulukuvaelma
  • 5.lk tytöt: Kynttiläohjelma
Tästä on hyvä laskeutua joulun viettoon perheissä ja lähipiirin kanssa.
Paljon kiitoksia kuluneesta lukuvuodesta.


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2012!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Esiintymisiä

5.luokkalaisten tyttöjen kynttiläohjelma tuli Kotokartanosäätiön toiminnanjohtajattarelle tutuksi viime vuonna, ja tänä syksynä tulikin häneltä mieluisa puhelu ja kysely voivatko tytöt tulla esiintymään säätiön eri yksiköissä.
Se sopi mainiosti allekirjoittaneelle sekä voimistelijatytöille!

Ensimmäinen esiintyminen oli Kotokolmosessa Kalevankadulla, toinen Kotokaarteessa Uudenmaankadulla ja kolmas Kotokartanossa Hämeenkadulla.

Vahvistuksena pääohjelmanumerolle oli Jennin pianokappale Walking in the Air ja Emman ja Lotan viulun soittoa kappaleilla No onkos tullut kesä ja Jouluaatto on niin herttainen.

Esiintymiset onnistuivat hienosti ja saimme vietyä monipuolisen joulutervehdyksen Kotokartanon joulujuhliin.
Mehut ja piparit esiintymisten jälkeen maistuivat hyviltä ja suunnitelmat kevään ohjelmiin jo alkoivat :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vilinää ja vilskettä

Tonttulakit vilkkuvat, lakanakankaat kahisevat, sauvat heiluvat, musiikkia kuuluu siellä täällä ja lasten jalat eivät enää jaksa kävellä vaan vilistävät sinne tänne.

Joulujuhlaan valmistautuminen on aina yhtä ihanaa. Syksyn helteissä (!) joulukuu tuntui olevan niiiin kaukana, mutta taas se tulla tupsahti ilmoille lähes yllättäen. Kuukausi sitten juhlaohjelmisto oli vielä kovin raakile, mutta niin vain siitä taas muotoutui mainio sikermä isompien ja pienempien lasten osaamista ja esittämisen iloa.
Piste iin päälle ohjelmiin on tietenkin kuusijuhlassa esiintyminen, jolloin lapset saavat omat vanhemmat ja läheiset yleisöön ja näyttämisen ilo saa loistaa kasvoilta salin perimmäiseen nurkkaan saakka.

Harjoittelu alakoulussa onnistuu hienosti, sillä oppitunteja voidaan vaihdella ja siirrellä harjoitusvuorojen mukaan sinne ja tänne ja sovitella toisten luokkien kanssa kovin monella tavalla. Joulukuu onkin, etenkin pienille oppilaille, kovin kokonaisvaltainen paketti. Joululauluja tekisi mieli laulella paljon muutenkin kuin musiikkitunneilla, askarteluun tahtoisi uppoutua oikein pitkäksi aikaa ilman keskeytyksiä ja kalenterin avaamisen odottaminen kihelmöi selkäpiitä tai kipristää vatsaa kerta toisensa jälkeen.

Juhlaa odotellen...

perjantai 2. joulukuuta 2011

Heijastimet heilumaan

.. ja heijastinliivit päälle.

Pimeän aikana jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on oman etunsa vuoksi käytettävä heijastimia sekä polkupyörässä valoja. Näin autoilijat ja muuta tiellä liikkujat havaitsevat niin vikkelät kuin hitaammatkin kulkijat
huomattavasti aiemmin kuin ilman heijastinta liikkuvat. Näistä muistuttelin taas tänään aamunavauksessa.


Tapaamisiin koulussa taas ensi keskiviikkona.
Nauttikaahan ihanasta pitkästä vapaasta vaikkapa piparileipomusten parissa :)

torstai 1. joulukuuta 2011

Adventtikuusi

Kasasin muovikuusen koulun pääaulaan 1.adventin kunniaksi. Jokainen muovioksa piti levitellä ja aukoa yksitellen. Melko vaatimattoman näköinen se kyllä oli, mutta kun lapset ohimennessään hihkuivat, että
"Joulukuusi!", on se varmasti ok. 5. luokan opettaja koristeli kuusen valoilla ja lippunauhoilla ja nyt se kyllä onkin ihanan näköinen!

Monissa luokissa on myös joulukalenterit. En tiedä tarkkaan, millaisia  missäkin on, mutta supatusta olen kuullut kalenterista, jossa on pipareita, namusia, suklaata, liikuntavinkkejä, kuvia tai musiikkia. Jokainen opettaja on ihan itse hoitanut luokkaan kalenterin, jos on halunnut. Useilla lapsilla taitaa olla kotona niin muhkeat kalenterit, että kuvakalenterit tuntuvat oikein miellyttävältä vaihtelulta.
Tässä pari ihanaa joulukalenteria. Toisessa liikkumista, toisessa haaveilua.

http://www.nuorisuomi.fi/joulukalenteri

http://joulukalenteri.positiivarit.fi/

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Joulu on tulossa kouluun...

Huomasitko, tonttu kurkisti ilosilmin mustan puun takaa?
Ilahduitko kauniista jouluvaloista?
Tuntuiko kaupan joulumusiikki mukavalta?
Ravistitko kiireen ja kiukkuhopun harteiltasi
ja rauhoitit askelten tahdin?

Tänään innostuin eskariopettajien ja -ohjaajien
koristelutouhuista sen verran, että jätin
aikomani jumppatunnin väliin ja keskityin
oman luokkani fiksaamiseen. Askelia kertyikin
oikein mukavasti paikasta toiseen ravatessa ja kätköjä penkoessa.
Ihan kaikki ei nähtävästi ole vieläkään paikoillaan
kaupungin pohjoislaidalta länteen muutettuani...

Oikein hymyilyttävää oli kaivella nostalgiset monilta oppilailta
saamani koriste-esineet esiin ja laittaa
vuoden x mallinen aaltopahvijoulukalenteri seinälle.
Ovatkohan kalenterin tekijät nyt 7.luokalla vaiko jo
lukiossa? Ihan en enää muista, mutta ko. oppilaat
voisivatkin tulla ihan itse katsomaan ovatko
olleet askartelijoina :) Oikeasti tervetuloa moikkaamaan!!

Edelleen hiukan harmittaa, että ex-oppilaitteni löytämä
kierrätyskuusi oli jätettävä sinne pohjoiseen, mutta lienee
siellä hyvässä käytössä ja kohtahan kotoa liikenevät
lasteni minikuuset äidin työpaikalle, hups vain.

TJ 12 ;)

tiistai 29. marraskuuta 2011

1. adventin tienoilla

Koulun piha ja kadut muutenkin ovat todella jäisiä!
Lunta odotellessa onkin parasta laittaa fillarit vähitellen
talviteloille, varustaa lapset kunnon heijastimilla ja
kaivaa viimeistään nyt esille talvijalkineet, pipot ja toppatakit.

Aamuiset työmatkalaiset ovat soitelleet koululle kerran jos toisenkin ja
toivoneet, että muistuttaisimme koululaisia pyörävaloista sekä
autojen pidentyneistä jarrutusmatkoista.
Näin teemme. Muistutuksia ei vain taida tulla koskaan liikaa, joten
toivomme, että aamukiireistä huolimatta kodeissakin
kiinnitetään huomiota liikenneturvallisuuteen. Kiitos!

Joulujuhlaharjoittelu on vähitellen alkanut...
Juhla pidetään viimeisen koulupäivänä klo 9.00
koulun salissa. Nurkkaan koristellaan oikea joulukuusi ja
kaikki koulun lapset saavat tilaisuuden esiintyä tavalla tai toisella.

Vielä ennen kolmen viikon päässä häämöttävää kuusijuhlaa
on koululaisilla edessään oikea kokeiden suma.
1.-3.luokkalaiset saavat sanalliset arviot joulutodistuksiin ja
4.-5.luokkalaiset numeroarvioinnin.

***
10=erinomainen (kiitettävä)
9= kiitettävä
8= hyvä
7= tyydyttävä
6= välttävä

5= heikko
4= hylätty
Tarvitset harjoitusta kommentti voi olla mukana kaikissa arvosanoissa 4-9!
***

Ihanaa joulun odotusta kaikille!
Toivottelee Sirkka