maanantai 30. tammikuuta 2012

Mitä teit viikonloppuna?

Maanantain mukava aloitus aamun ensimmäiselle tunnilleni on pieni kyselykierros viikonlopusta. Tänä viikonloppuna oppilaat olivat mm. ulkoilleet, pelanneet jääkiekkoa, uineet, olleet synttäreillä, luistelleet, hiihtäneet, olleet Aapelissa ja kavereilla, yökylässä ja leffassa, ratsastaneet ja olleet iskällä tai äidillä.

Pikkuinen kyselyhetki tuo lapset hiukan lähemmäs opettajaa tuon oman arkensa kanssa, ja ehkäpä opettajan myös hiukan lähemmäs lapsia, sillä useimmiten oppilaat kysyvät mysö minulta, mitä tein :)

Perjantaina kävin opettajaystäväni Heidin kanssa opetusalan messuilla Educassa. Lauantaina laitoin ruokaa peräti kymmenelle, sillä tytöilläni oli monta vierasta yökylässä. Sunnuntaina kävelin lumihangessa metsässä ja kävin aikuisten voimisteluharkoissa.

Ihania viikonloppuja!
Se ei valitettavasti ole täysi totuus, sillä toisinaan ei lasten viikonloppu olekaan niin mukava: ei ole kavereita, on tullut jostain arestia, vanhemmat tekevät koko ajan töitä, ei pääse iskälle tai on vaikkapa sairaana.
Huonot viikonloput näkyvät koulussa. Näin se on. Nahisteluita tulee mitättömistä asioista ja pinna on jo valmiiksi superlyhyt. Aloitapa siinä sitten saarnoilla, opastuksilla, keskusteluilla ja neuvomisella heti maanantaina.

Hyvät vanhemmat, olisipa ihanaa, jos olisitte osan viikonlopusta lastenne kanssa, oikeasti. Hymyin, kehuin ja halauksin voimaannutetut lapset jaksavat arkea ja lapsiyhteisöä oikein hyvin <3

tiistai 24. tammikuuta 2012

Liikkuvaiset Kuomat

Tätä aikaa naurussa suin viime talvista muistelímme ja hiukan kauhuissamme odotimmekin. On tullut siis aika kuomienvaihtoviikoille! Tänään kateissa yhdet tummansiniset, viime viikolla mustat ja taas kohta jommat kummat tai molemmat.

Suurin vaihtotiheys lienee 34-37 -kokoisilla tummilla Kuomilla. Eihän sitä huomaa vauhdissa ja vilskeessä, jos kenkä on "vähän iso tai vähän pieni". Ja kukapa sitä ehtii lukea kengissä mahdollisesti olevia nimikirjoituksia...

Toive lapsille on, että laittaisivat kenkänsä niille paikoille, joihin heitä on opastettu. Toive vanhemmille on, että niin talvikenkiin kuin monoihin ja luistimiinkin (sekä suksiin, sauvoihin, takkeihin, ulkohousuihin ja omiin liukureihin ja pulkkiin) tulisi ihan oikeasti kirjoittaa lapsen nimi.

Näiden toiveiden toteutumista odotellessa keräilen taas löytötavaralaatikkoon hanskoja, ulkohousuja ja kaulureita ja pihalla ihmettelen suksien ja pulkkien iloista sekamelskaa. Opettajat eivät millään pysy opastuksessaan lasten vauhdissa, aina jää jotain sinne sun tänne, kuin kotona?

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Lasilla on hienot mahdollisuudet hiihtoon, luisteluun ja mäenlaskuun!

Ihanaa on katsella lapsia (ja nuoria sekä aikuisia) koulun luistinkentällä ja mäessä sekä laduilla niin kouluaikaan kuin iltapäivällä ja illallakin. Voi sitä iloa ja liikettä, jonka lumi ja pakkaset toivat itse kullekin!

Opetustyön hauska luontaisetu onkin hiihtää, luistella ja laskea mäkeä työajalla. Siitä itse asiassa on aika moni ystävä ja tuttava jopa kateellinen. He eivät kyllä ole kateellisia, kun vien rasteja ympäri lähimaastoa, tai pyöräilen pitkässä letkassa pysähdellen uimalaan, tai kun roudaan jos jonkinlaisia telineitä saliin. Mutta talvilajit! Ehkäpä siinä on sitä jotain, jota ei ehdi/ jaksa/viitsi työpäivän jälkeen tehdä, vaikka haluaisi (etenkään jos ei ole pieniä lapsia).

Mahtavinta tässä talvessa ja tekemisessä on se, että todella monessa perheessä harrastetaan yhdessä.
Omat tyttäreni eivät enää lähde äidin kanssa luistelemaan ja pulkkamäkeen, laduista puhumattakaan. Ehkäpä taas jokusen vuoden päästä.

Näissä merkeissä harrastan nyt talvilajeja loistavissa puitteissa ihanien oppilaiden kanssa.
Tervetuloa toisillekin luistelemaan, hiihtämään ja laskemaan mäkeä :)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

TALVI!

Tervetuloa talvi. Neljään vuodenaikaan tottuneille talven odottaminen oli jo ihan totista totta. Nyt toki ihmetellään, että oikeasti pitää siirtyä toppavaatteisiin ja pipoihin ja rukkasiin. Ja työmatkoja varten autot täytyy laittaa piuhan päähän, ja ulkohousut ovat oikeasti tarpeen.




Lapsilla on nyt kuitenkin niin ihanasti tekemistä, että koulussa opettajat huokaisevat helpotuksesta. Toki pulkkamäessä täytyy olla vahtina ja silmä kovana, mutta silti. Energiat saa purettua välitunneilla kunnolla ja oppitunneilla malttaa sitten olla helpommin.

- Tää on kyllä tosi kivaa, totesi Sami torstaina pulkkamäessä moneen kertaan :) 


Eikä talven ihanuus vain kouluaikaan lopu. Pieniä ja isompia pulkkailijoita näkyy olevan koululla vaikka kuinka. Riutan "muumilatua" tykitettiin viikonloppuna yötä päivää, joten murtsikkaväki on varmasti jo päässyt kokeilemaan suksia. Perheiden yhteistä tekemistä tupsahti siis pakkasten myötä oikein kivasti. Vaihtoehtoja pleikalle, halleille ja saleille näillä leveysasteilla jo kaivattiinkin.  

lauantai 7. tammikuuta 2012

Back to basics

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Paluu arkeen loman jälkeen oli mukava. Oli ihana lomailla perheen kanssa, mutta ei töihin tulokaan koville ottanut, etenkään lyhennetyllä viikolla.

Oppilaat olivat varsinkin aluksi kovin levottomia. Näin on monien oppilaiden kohdalla aina lomien tai pitkien vapaiden jälkeen. Kavereiden tapaaminen puhuttaa eniten jan into päästä leikkimään ja höpöttämään on kova. Kotien arkiruokailut taitavat myös osittain jäädä lomilla väliin, sillä lapset tuntuvat olevan todella nälkäisiä kouluruokailussa.

Rentojen lomalukemisten lisäksi lueskelin lomalla myös hieman ammattikirjallisuutta. Lait ja asetukset sekä määräyksen ja ohjeistukset ovat mukana opettajan ja rehtorin arjessa ihan koko ajan. Tästähän perusopetuksessa on kyse (Perusopetuslaki 2§) :

"Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella."

Näillä mennään ja yhteistyössä hoidetaan koululaisten opinpolkua mahdollisimman mukavasti ja tuloksiakin saavuttaen :)

Mukavaa pakkastalven jatkoa mäissä, rinteissä ja laduilla!