maanantai 29. huhtikuuta 2013

Fillarikansaa liikkeellä

Talvi on päättynyt, lumipenkat haihtuneet ja teiden jäät sulaneet, lopultakin. Se on tarkoittanut lähtölaskentaa lähes kaikkien (vähintään 2.luokkalaisten) oppilaiden koulumatkapyöräilykaudelle. Polkupyörät on kaivettu varastoista ja kellareista pihalle päivittäisiä fillarointeja odottelemaan ja myös kypärät on tarkastettu toimintakuntoon.

Kaupungin melko yhtenäinen linjaus on, että eskareita ja ekaluokkalaisia suositellaan kävelemään koulumatkat ja kakkosluokkalaiset voivat jo kulkea matkat pyöräillen. Moni pieni lapsi osaa ajaa erittäin hienosti, mutta ruuhkassa ei ole aina itsestä kiinni, kuinka homma oikeasti sujuu. Koulutunteihin liittyvät matkat esim. museoille, uimalaan ja kirjastoon liikutaan oikeastaan samalla kaavalla: ykköset kävelevät (paitsi talviuinnit kuljetetaan) ja sitä vanhemmat pyöräilevät.

Tokaluokkalaisteni ensimmäinen kevään pyöräily suunnattiin Taidemuseolle. Olipa siinä aika mahtava näky, kun opettajan perässä pyöräili 23 lasta! Heijastinliivit ovat aivan ehdottomat ja onneksi niitä meillä riittää lahjoitusten ansioista mainiosti. Matka sujui hyvin, oikein harvinaisen hyvin verrattuna moniin aiempiin "ekakertakokemuksiini" koululaispyöräilystä. Oppilaat ajoivat rauhassa ja pysyivät jonossa, pitivät turvavälit ja näyttivät tarvittaessa pysähtymismerkin, jarruttivat maltillisesti ja ryhmittyivät teiden kävely-ylityksiä varten parijonoihin oikein mallikkaasti.

Museokäynti upeassa Kuvataidekoulun ja Käsityökoulu Leijan näyttelyssä meni oikein kivasti. Meillä olikin oikein yksityisopastukset taiteilijoilta itseltään :)

Matka takaisin koululle sujui yhtä hienosti. Mitä nyt joku ohitteli koulun lähellä, mutta toiset eivät siitä tehneet numeroa ja suurkaaosta,
vaan perillä sitten selvitettiin, ettei jonossa ohitella.


Siisti Riksu -kilpailun palkintona kävimme myös HopLopissa! Sekin matka sujui hienosti pyöräillen ja parin tunnin peuhaamisen ja touhuamisen jälkeen koululle saapui melkoisen väsynyt, jopa hiljainen, oppilasjoukko.







sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Reksi twiittaa

Jep, some (sosiaalinen media) menee niin huimaa vauhtia eteenpäin, että hitaampaa hirvittää. Rehtorikollegoiden innostamana, ohjaamana (mm. Slidesharella) ja kannustamana olen ottanut pientä tuntumaa Twitteriin. Twiittailen siis jonkin verran koulun nimissä ajankohtaisuuksista. Fronter on virallinen viestintäkanavamme, mutta ei kai ole kiellettyä kokeilla joitain uuttakin?

Twittertaival on aika lailla alussa, mutta katsotaan ja kuunnellaan, kuinka homma jatkuu. Joko laitan pillit pussiin ja lopetan twiitit osaltani turhina tai sitten olen kouluineni mukana nykyajassa ja somessa!

Twitter, kuten myös Facebook, on tarkoitettu vain aikuisille ja vanhemmille nuorille. Ikärajoista koetan pitää kiinni, joten twiittaan ja sometan siis vain aikuisten kesken. Mieluusti olen kyllä oppilaiden kaveri livenä ja Fronterissa, mutta somessa on ikärajat ihan aiheesta.

Tapaamisiin, siellä tai täällä!

https://twitter.com/Lasinkoulu

 

Liikuntaseikkailu 2013

On SE AIKA vuodesta, että lumet sulavat (vähitellen) ja lapset pääsevät keräämään liikuntarasteja Nuori Suomen Liikuntaseikkailun keräilykortteihin!
 
Osa opettajista koke seikkailun mahdottoman työllistävänä (rasteja pitää laskea ja taas laskea ja kirjata) ja sen vuoksi he jättävät osallistumatta koko seikkailuun. Itse olen ottanut sen fiiliksen rastirumbaan etten juurikaan stressaa rastien tai niiden puuttumisen kanssa. Jos kortti hukkuu, oppilaat voivat kirjottaa rastinsa paperille. Jos rasteja tulee tuhottomasti, sitten tulee. Moraalisaarnat "oikeiden" laskemisten suhteen olen toki aikanani pitänyt ja nytkin voi hiukan ohjata, jottei päivän liikuntasuorituksia sentään ihan kahdeksaa aktiviituntia tule.

Mutta so, mitä se haittaa, jos menee hiukan överiksi? Nyt oppilailla on kova kiire ylös-ulos-ja-liikkumaan! Tykkään :) Kirjaamme rastit exceliin luokan koneelle (tietotekniikkaharjoitusta ;) ja siitä sitten saamme suoraan nettiseikkailuun kirjattavat kilometrit. Nyt taidetaan mennä jo Brysselissä, vai muistankohan oikein...
  
"Liikuntaseikkailu on koko luokan yhteinen tempaus päivittäisen liikkumisen lisäämiseksi. Tavoitteena on vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa joka päivä. Kampanjan ideana on, että jokainen koululainen kerää päivittäin liikuntarasteja omaan liikuntakorttiin. Rasteja kertyy korttiin esimerkiksi pyöräilemällä koulumatkat, välituntipeleillä, koiran ulkoiluttamisella, seuraharjoituksissa ja perheen yhteisellä iltakävelyllä. Yksi liikuttu kymmenminuuttinen vastaa yhtä rastia eli yhtä kilometriä mielikuvitusmatkalla."
 
Sijaisemme ovat todenneet, että Lasilla lapset liikkuvat paljon ja taitavat myös harrastaa vapaa-ajallla monenlaista liikuntaa. Näin on! Ainakin näiden lajien treeneihin Lasin oppilaat osallistuvat:
- jalkapallo
- amerikkainen jalkapallo
- jääkiekko
- uppopallo
- käsipallo
- yleisurheilu
- hiihto
- uinti
- tanssi
- baletti
- joukkuevoimistelu
- salibandy
- ratsastus
- laskettelu
- paini
- muodostelmaluistelu
- taekwondo
- sukellus.
          
Ja lisäksi vielä urheiluseurojen ulkopuoliset liikuntaharrastukset esim.
- lumilautailu
- jalkapallo
- uinti
- juoksu, kävely
- bmx
- skeittaus
- potkulautailu
- pyöräily
- kalastus
- luistelu
- hiihto
- koiran lenkittäminen
- hyppynarulla hyppiminen.
  
Myös vanhemmat on haastettu osallistumaan Liikuntaseikkailuun. Liikuntaseikkailu lisää lasten liikkumista, joten miksei aikuistenkin. Hyvä juttu. Ei muuta kuin takamus ylös koneen ääreltä ja tenavien kanssa yhdessä pihalle keväästä nauttimaan!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Opettaja kertoo Raamatusta

Uskonnon jaksossamme 2.luokalla ovat nyt menossa Raamatun kertomukset. Selasimme Tähti -oppikirjastamme hiukan erilaisia otsikoita ja aiheita ja etsimme niiden vinkkaamina Uudesta Testamentista lukuja ja jakeita. Etsiminen sujui erittäin hienosti ja hakujen jälkeen nopeimmat lukivat tekstejä vauhdilla eteenpäin tai auttoivat rauhallisempia hakijoita osumaan oikeaan kohtaan.

Aikuisellekin oli kovin mielenkiintoista lukea joulun tapahtumista Matteuksen ja Markuksen evankeliumeista. Teksti oli melkoisen raskasta, joten ei ihme, etteivät lapset ihan kaikkea jaksaneet oikeasti lukea. Niiden jälkeen olikin meidän kaikkien kovin tuttua ja helpottavaa palata Luukkaan evankeliumin joulukertomukseen.


Tutustuimme myös oppikirjassa olevaan kivasti kuvitettuun Palestiinan karttaan (oppilaat löysivät karttoja myös Raamatusta!) ja se taas johdatti opettajan kertomaan vapaasanaisesti Raamatun kertomuksista ja Jeesuksen elämästä. Oppilaat kuuntelivat silmät sirkeinä, ja kun lopetin, tuli toive, että "Kerro vielä, on niin kiva kuunnella!" Niinpä jatkoin yhä uusilla kertomuksilla, ja lupasin jatkaa vielä seuraavallakin kerralla.

Tunnin loputtua luokseni jäi vielä kourallinen oppilaita pohtimaan niitä kertomuksia ja todellisuutta, ja kertomaan omista Raamatuistaan. Keskustelua riitti ja riittänee jatkossakin. Palaamme asiaan :) 

Itse etsin vielä kotoani Mooseksen lapsuudesta kertovaa kirjaa, joka oli yksi lempikirjani lapsena. Eipä löytynyt, joten pitää muistaa kysyä sitä vanhemmiltani. Josko eivät olisi heittäneet sitä vielä pois, vaan saisin sen itselleni, ja kouluun näytille oppilaiden crocskuvitettujen(!) Raamattujen kanssa. 



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kiusataanko sua?

Voihan hiiva. Olen kohdannnut muutamien viime vuosien aikana uuden ilmiön. Itse asiassa sen ovat kohdanneet monet muutkin oppilashuoltohenkilöstön jäsenet...

Vanhempien huono omatunto ja huoli voivat saavuttaa mitä ihmeellisimpiä muotoja. Herääminen siihen, ettei ole tarpeeksi hyvä vanhempi lapselleen, voi mennä ihan överiksi. Kun haluaa korjata vanhemmuuden tilanteensa, saattaa siihen jalkoihin jäädä ihan selkeitä asioita ja myös omia aikuisia ihmissuhteita. Totta kai uskot omaa lastasi, etkä jotain vieraampaa. Fakta vain on se, että lapset voivat myös puhua omaan pussiinsa. Ei pahalla ja tieten tahtoen, vaan sillä, että siten he saavat taatusti oman rakkaan aikuisensa täyden huomion.

Millä saat vanhempasi huomion parhaiten? Minua kiusataan. Minua on kohdeltu huonosti.
Leijonanaaraat ja -urokset syöksyvät puolustamaan pentuaan täysin sotavarustein. Tietenkin. Oma veri on tärkein. Mutta mitä unohtui? Voisinko olla lasten tukena muutenkin kuin vasta puolustamalla? Ehkä viettämällä enemmän yhteistä aikaa, pysähtymällä kuuntelemaan ilman tenttaamista, kyselemällä hyviä kuulumisia?

Vanhemman tulisi oppia myös olemaan armollinen itselleen. Mikäli lapsen perusasiat ovat hyvin ja vanhempi on yrittänyt aidosti olla hyvä vanhempi ja lastaan varten, ei kannata stressata ihan kaikesta ja vaatia itseltään ja perheeltään valokuvamaisen tyylikästä vanhemmuuden ja perheen oppimäärää. Tahto hyvään ja välittävä rakkaus kantavat kovin pitkälle. Jos vanhempi ei voi olla tarpeeksi lapsensa kanssa syytä tai toisesta, asiaa ja suhdetta ei välttämättä paranna se, että ruoditaan sanavalintoja, kaivellaan keskustelutuokion aiheeksi negatiivisia sattumuksia ja noustaan barrikadeille, jopa ilman oikeaa syytä.

Tartumme koulussamme kiusaamistilanteisiin vakavasti. Selvitämme ne mahdollisimman pohjia myöten, sovimme ratkaisut oppilaiden kanssa ja seuraamme tilannetta myös jatkossa. Nollatoleranssi on totta ja aito valintamme. Yhteistyössä (tiiviimmässä tai ilmoitusluonteisessa) kotien kanssa asiat selvitetään ja hommat laitetaan rullaamaan oikealle raiteelle.

Joskus kuitenkin tulee eteen tilanteita, jolloin vanha
sanalasku putkahtaa mieleen: Tikulla silmään, joka vanhoja kaivelee.  Ja se toinen opettajien hyväntahtoinen sanonta: Uskokaa te kotona puolet lasten koulujutuista niin mekin uskomme puolet kotijutuista. Jos kriittinen asia on selvitetty loppuun ja tilanne parantunut, on mahdottoman tuskallista alkaa selittää ja selvittää samoja asioita uudelleen. Mutta kyllä me selvitämme. Ja selvitämme niin monta kertaa kuin on tarvetta, ja yhä uudelleen, jotta jokainen lapsi ja myös vanhempi saa hyvän koulurauhan.




tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen aikaan 2013




 











"Osallistu arvontaan"

Siivoilen luokassani aina silloin tällöin turhia pinoja, unohtuneita välineitä ja kirjoja paikoilleen kunnon opettajan tavoin. Tukka putkella viilettäessä ei sitä ihan joka päivä ehdi, mutta viikko sitten huoahdin hetkeksi järjestelemään paikkoja kahdestakin syystä. Sijaiseni olisi helppo etsiä kirjat ja ohjeet, ja tietenkin toisena syynä se, että itse olisin iloinen, kun ei ole turhia repsotuksia.

Puuhasteluni aikana löysin varsin hauskoja ilmoituksia luokkamme sivuseinustan kaappeihin teippattuina. Ilmoituksia oli viikkoa aiemmin ollut vain yksi, joten suosio oli kasvanut roimasti.

Hymyile kanssani, lapset ovat kyllä loistavan kekseliäitä!
Vapaahetkien piirusteluun olen lapsille varannut suttupapereita, joita he saavat hakea kaapista tarpeen mukaan. Tänään tuli pyyntö, josko voisin hakea lisää paperia. Ilmoituksiin ja laatikoihin ja muihin taiteiluihin on todellakin kulunut arkki poikinensa ja kaapin hylly on tyhjä!
Lisää on tulossa, toki toki :)