maanantai 30. syyskuuta 2013

Heijastinpäivä 1.10.

Hip hei ja heijastimet heilumaan!
 
Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään ensimmäisen kerran 1.10.13. Siitä piti kertomani oppilaille ja henkilökunnalle, jos vaikka laitettaisiin yhdessä oikein kunnolla heijastimet heilumaan. Maanantain vauhdikkaassa menossa unohdin muistutuksen täysin, sillä meillä oli niin paljon mielenkiintoista keskustelua viikonlopusta, kaurakekseistä, syysluonnosta, syysaineen ajatuskartasta sekä Aleksin Markkinoista. Oppitunnit hurahtivat läpi niin, että piti oikein varmistaa parista kellosta ajan kuluminen. Aika upeeta, ei luovia taukoja, ja viikolle saatiin taas monta lapsilta lähtenyttä ideaa. Oikein odotan huomista ja koko viikon tulevia tunteja.
 
Otamme siis koulun yhteisen heijastintempauksen framille hiukan myöhemmin ja hyvällä etukäteisinfolla. Omat heijastimet ja auton ikkunaraapan kaivan esille tänä iltana.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Vanhempainyhdistys virkosi, markkinat tulossa

Koulumme vanhempainyhdistys kokoontui heti syksyn alkupäivinä. Puheenjohtaja antoi seuraaville halukkaille mahdollisuuden tarttua peräsimeen, mutta siitäpä tulikin syvä hiljaisuus.Kaikilla oli kiireitä ja esteitä ja menoja.

Toiveita paremmasta huomisesta yhdistyksen suhteen kuitenkin eläteltiin, sillä puuhanaiset laittoivat liki hätäkutsun uudesta kokouksesta. Se tepsi! Seuraavassa kokouksessa oli lähes 30 äitiä ja isää. Puheenjohtaja sekä sihteeri valittiin ja syksyn suuri ponnistus, Aleksin Markkinat, päätettiin ilman muuta pitää, kun kerran saatiin porukka kasaan. Siispä hihat ylös ja pyörät pyörimään.

Monisteita ja Fronter-viestejä on jo lähtenyt koteihin kerran jos toisenkin. Ja vielä on tulossa muistutuksia ja muistutuksen  muistutuksia, leivontalappuja, arpajaisvoittoviestejä, myyntivuorolappuja jne. jne. Salin suojamatot on varattu, roudariväkeä, musiikkivastaavia ja leipojia pestattu, arpaluetteloijat ja -myyjät sekä kahvion pyörittäjät vahvistettu ja mainosurakkakin on vastuutettu. Vaikka aika monta juttua on pohdittu ja sovittu, ovat kaikki lisäkädet tervetulleita mukaan puuhaan ja toiseen tai kolmanteenkin.

Luokkien luokkaretkirahat kerätään samaisilla markkinoilla leivonnaispöytien myyntituotoilla, eli toivottavasti monessa kodissa taikinat jalostuvat markkinamyyntiin asti ja väellä on mitä ostaa, nam.

Tervetuloa,

Aleksin Markkinat vol 22

la 5.10.2013 klo 9-14!


ps. Kirppispöytä- ja myyntipaikkavaraukset numerosta 046 636 0636


"Äiti, sun on pakko mennä kokoukseen,
muuten me ei saada markkinoita!"


tiistai 3. syyskuuta 2013

Syksy alkoi, rutiinit kuntoon

Onpas aika hurahtanut eteenpäin ihan huimaa vauhtia! Oppilaat ovat sukeltaneet koulutyöhön kiinni kuin ei kesää olisi ollutkaan, opettajat pakertavat vanhaan hyvään malliin ja reksi viilettää luokan, liikuntatilojen ja kanslian väliä kuten ennenkin.

Vanhempainilta on pidetty ja varsin mukavasti oli väkeä paikalla. Kiitos kaikille osallistujille ja jatketaan yhteistyön merkeissä niin koulun tapahtumissa ja juhlissa kuin vanhempainyhdistyksenkin tiimoilta. Olette myös erityisen tervetulleita mukaan koulun arkeen, jos teillä on esim. vapaapäivä. Just call.

Koulutyön ja arkirutiinien haltuunottaminen ei ihan jokaiselle oppilaalle ole itsestään selvää. Valtaosa koulussamme on niitä, joilta homma luonnistuu hyvin ja tehtävät on tehty ajallaan pikku poikkeuksia ehkä lukuun ottamatta. Jokaisessa joukossa on myös sellaisia lapsia, jotka kaipaisivat aikuisen huolenpitoa hiukan enemmän. Kuka heitä muistuttaa läksyistä ja auttaa tarvittaessa, ajaa pois tietokoneelta, huutelee illalla sisälle ajoissa? Vanhemmat ja isovanhemmat tekevät ehkä parhaansa, mutta jotenkin homma ei vain toimi. Näille lapsille sopivat hyvin esim. läksyklubit, jolloin koulun aikuinen vahtii ja neuvoo läksyissä, opastaa, muistuttaa ja rohkaisee. Riihimäen kaupunki sai OKM:lta tälläista rahaa huolenpitoa varten ja tukiopetuksen ohella voimme nyt tarjota muutamia hupi -tunteja opettajien lisäaikaa muutenkin kuin oppimisvaikeuksia tai sairauden vuoksi.

Koetetaan kukin tahollamme auttaa koulunkäynnissa kaikkia lapsia. Kiitetään hyvistä asioista, puututaan huonoihin, neuvotaan tarvittaessa, opastetaan oikeaan ja vihjaistaan haastavampiin ratkaisuihin. Yhteistyöllä ja jatkuvalla aktiivisuudella koululaisemme saavat parhaat eväät kouluun ja muuhunkin sosiaaliseen yhteistoimintaan. Oppimisen ja opiskelun mahdollistamiseen tarvitaan paitsi lasten omaan mielenkiintoa ja innostusta ja opettajan ammattitaitoa opettaa tai ohjata oppimaan, myös kohtuulliset oppituntiolosuhteet, eli työrauhaa, ryhmätyö- ja yhteistyötaitoja sekä oman toiminnan ohjaustaitoja. Opettajan työhön jatkuva valppaanaolo ja puuttuminen kuuluvat ihan luontaisetuna ja velvollisuutena, ja on mahtavaa, että se tuo lopulta tuloksiakin. Lasten keskittyessä tuntitehtäviin tavalla tai toisella, voi toisinaan aistia oppimisen aallon, flown! Ja onpas aivan upea välituntivalvonnassa huomata pienten riiviöiden vähitellen kasvaneen ihan tolkuiksi koululaisiksi, jopa esimerkeiksi nuoremmilleen.

Hyvää syksyä!


Hyvästä kesästä oivat eväät hyvään lukuvuoteen,
siispä haasteita päin!