keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Avointen ovien päivä

Valtakunnallisena Kodin ja koulun päivänä (tänä vuonna pe 26.9.) vietimme koulussamme avointen ovien päivää. Koulutunnit ja päivät olivat pääosin "ihan tavallisia" kahdestakin syystä. Toinen on se, että vanhemmat saavat tutustua ihan tavalliseen arkeen, ja toinen se, että erityisvalmistelut vievät aina aikaa ja energiaa, ja se taas ei ole avointen ovien päätarkoituksena. Oppilaista sen sijaan on ihanaa, että vanhemmat tulevat heidän työpaikalleen, ihan (melkein) mistä syystä tahansa.

Koulupäiviin kuuluvat yleisötilaisuudet ovat hankalia, koska kaikki opettajat ovat pääsääntöisesti tunneilla eivätkä juttelemassa niitä näitä tai kahvitarjoilemassa. Iloisena ratkaisuna kahvihammaspulmaan uusimme viime keväänä valtaisan suosion saaneen 5.luokan järjestämän koulukahvilan, ja tällä kertaa he pistivät pystyyn myös kioskin. Oppilaat leipoivat ja pussittivat, mainostivat ja myivät suuren suurella ilolla ja innolla aikuisille kahvilassa "aikuisten hintaisia" tuotteita ja oppilaille toisessa tilassa kioskihintaisia herkkuja.

Päivä onnistui opettajien mielestä hyvin, oppilaat olivat iloisia vanhempiensa käynnistä ja vanhempia olikin liikkeellä paljon. Päivää ehkä jo osataan odottaa, tai sitten uusi Harmaa talo kiinnosti kovasti. Kiitokset kaikille kävijöille, oli mukava tavata. Erityiskiitokset 5.luokkalaisille ja Maija-opettajalle kahvilahommista! Siinä ei menty normaalituntien kaavalla, vaan homma meidän muiden iloksi oli melkoisesti...

Tapaamisiin myös 2015 syyskuussa Kodin ja koulun päivänä!


***

Fronter-kyselyn satoa:

1. Ilon aiheita Avointen ovien päivästä 26.9.14
  • Avointen ovien päivä on tosi hyvä juttu.
  • Vanhempana koen tärkeäksi nähdä, mitä luokassa oikeasti tapahtuu, vaikka lapsi kertookin paljon koulupäivän tapahtumista. Tällainen luonnollinen tilanne on paljon parempi, kuin että luokka olisi valmistellut päivää varten esim. jonkin esityksen.
  • Koulukahvila myös hauska idea ja lapsille ilmeisen odotettu juttu.
  • Mukava idea, kahvila kiva lisä päivässä.
  • En päässyt osallistumaan, mutta viidesluokkalaisen äitinä pääsin nauttimaan koulukahvilan järjestämisen tuomasta ilosta :)
  • Oli kiva huomata kuinka innokkaasti viidesluokkalaiset touhusivat kahvionsa ja myyntipöytiensä luona. Kahvila ja muukin myynti ainakin saivat suuren suosion.
 2. Kehitettävää
  • Eskareille oli iso pettymys kun eivät saaneet osallistua kahvilaan. Kahvila oli heidän luokkansa vieressä ja oli kurjaa katsella, kun muut siellä herkuttelivat.
  • Pienempien mennessä kahvilaan se oli täpötäynnä oppilaita ja muuta koulun väkeä. Pienimmät jäivät jalkoihin. Jonkinlainen opastus, kuinka kahvilassa toimitaan, olisi voinut olla myös paikallaan. :-)
  • Jatkossa toivoisin tietoa avointen ovien päivämäärästä aiemmin. Nyt meinasi tulla kiirus järjestää omaa aikataulua.
3. Ihan muuta palautetta koululle
  • Helmi vaikuttaa kelvollisesta järjestelmältä. Hyvä ominaisuus on suoraan sähköpostiin tulevat herätteet. Se, että seurattavia järjestelmiä on kaksi, tuntuu työläältä.
  • Lasin koulu on ollut ja on kaikin puolin kiva koulu. Koulu myös sijaitsee kauniissa ympäristössä.