tiistai 25. elokuuta 2015

Nyt se alkoi!

Lukuvuosi 2015-2016 on Lasitehtaan koulun 100-vuotisjuhlavuosi. Viime vuonna pohdimme tämän vuoden kulkua moneen kertaan, osittain ajatuksien tasolla mutta myös ihan päätöksinäkin. Huikealta tuntuu jo heti näin kolmannen viikon alussa, että juhlavuosi on totta ja toteutus oikeasti alkanut.

Ensimmäisenä sivuhyppynä kuluneiden vuosien rutiineihin otatimme koko koulun valokuvan. Ajatus oli muhinut itse kullakin, mutta sanoiksi se pukivat koulun entiset oppilaat (Lilli, Milja, Riia & co) viime kevään palaverissamme. Siispä kuva otettiin, ja ihanasti ekan kouluviikon kauniissa auringonpaisteessa.

Ilves (joku opettaja puvussa), on myös ilmaantunut koululle tassuttelemaan. Sen tulemme näkemään vielä useammankin kerran eri yhteyksissä. Riihimäen lasitehtaan tunnuksena ja logona oli aikanaan ilves Hämeen vaakunaa mukaellen, siksi ilves sopii myös Lasitehtaan koululle ja tämän vuoden maskotiksi.

Yhteistyö Riihimäen Lasinpuhaltajien kanssa alkoi jo viime keväänä, ja nyt se on käytännössäkin toden totta. Hyttikorttelikierrokset (jokaiselle luokalle) alkoivat tänään ja perjantaina ovat viimeiset ryhmät. Ensimmäiset kierrokset sujuivat hyvin ja oli kuulemma tosi mukavaa.

Juhlaviikon 39 keskiviikkona on oppilaille päiväjuhla, ja huoltajille, kutsuvieraille ja vanhoille oppilaille iltajuhla. Vanhempainyhdistys huolehtii oppilaiden kakuista päivällä ja tarjoilemaan odottelemme tuttua nuoriso-osastoa yläkoulun puolelta. Iltakahvit saamme ulkopuolisten sponsorien tarjoamina, lämmin kiitos! Juhlaviikko päättyy Avoimiin oviin perjantaina klo 8-11 ja oppilaiden päivädiskoon klo 12-14. 

Kaikki oppilaat saavat esiintyä juhlaviikon juhlassa, vähän tai hiukan enemmän, ja siksi perinteiset joulu- ja kevätjuhlat kevennetäänkin tänä vuonna joululaulajaisiin ja koululaulajaisiin. Yleisurheilukilpailuissakin saattaa olla jotain wanhaa. Mielenkiinnolla katsomme, mitähän koulun miesväki kisojen kulkuun suunnittelee... 




keskiviikko 19. elokuuta 2015

Koulu alkoi


Ensimmäinen päivä meni hulinoissa. Paperilappusia (vielä!) oli jokunen ja aikaa meni palautettaessa mieliin koulumuudia Aikaa meni myös väen ihastellessa mennyttä kesälomaa, alkaneen viikon helteitä ja oppilaiden sekä opettajien sirkeitä silmiä. Intoa löytyi jokaisesta luokasta, ja pihamaalta vielä monin verroin. Välitunteja oli oikein odotettu :D

Kirjalliset hommat alkoivat useilla luokilla sujuvasti melkein heti, kunhan kesälomakuulumiset oli ensin kerrottu. Kerro se kirjaimin, eli aineet, starttasivat monella luokalla tuttuun tapaan. Kuulumisia kerrottiin myös suullisesti, taiteilemalla ja jopa pantomiimeilla. Kivaa oli myös muistella luokkakavereiden jo kertaalleen kertomia kuulumisia, ja esitellä mitä heidän kesäänsä oli kuulunut. Jäätelön syöminen ja uiminen muistuivat mieliin erityisen sukkelasti, mutta kyllä mökki, Linnanmäki, Särkänniemi, meressä uiminen, käsipalloturnaus ja käärmeen näkeminenkin olivat jääneet kavereiden mieliin. Opettajan kesäloman arvuuttelussa oli selvästi joko tietoa (Sä jumppasit kesällä!) tai silminnäkijähavaintoja (Meidän iskä näki sut Riksu Rockissa!). 

Uudet kirjat otettiin luokissa kovin ilahtuneina vastaan. Saako tehdä jo sitä ja tätä? Tää tokan luokan matikka on kyllä helppoa! Saako tehdä käsialaa kotonakin? Ekaluokkalaiset aloittivat myös askartelut heti ekojen päivien aikana ja isoilla taisi olla ekat matikankokeet. Siitä se arki alkaa, mutta vielä nautitaan ulkoilustakin, sillä pihapelit ovat mitä mainiointa yhdessä tekemistä, tutustumista ja ryhmäytymistä. 

- Ope, kuinka kauan sä oot opettanu?
- Yli 20 vuotta.
- Ooo! Tykkäätkö sä opettamisesta?
- Tykkään! Hyviä päiviä on paljon enemmän kuin huonoja. 

Näillä mennään, ihanaa ja reipasta syksyä!






maanantai 10. elokuuta 2015

Hei hei, nyt se alkaa!

Koulu alkaa, juoksujalkaa, 
reppu selkään heilumaan.
Kypärä päähän, skuutti vauhtiin, 
fillarillakin matka taittuu.
Katse vasempaan ja oikeaan,
känny taskuun suojaisaan.
Keskitypäs kulkemaan,
tiellä liikkujat tsiigaamaan.
Tossutaksilla reippaillen, kaverin kanssa jutellen, 
niinpäs etenee matkat nuo,
kotoa oppimisen kehdon luo.
Jos äiti, iskä, mummo tai kummi,
sut saattaa koululle haluaa,
sä ilomielin käteen tartu ja
yhdessä aamuhetki reippailkaa! 

Turvallista koulumatkaa!





torstai 6. elokuuta 2015

Intomieli reksi :)


Olipa aivan mahtavan upea viikko kansainvälisessä reksiseurassa! Keskusteluita ja tutkimuksia, vinkkejä ja bechmarkkausta kasvatuksesta ja koulutuksesta, rehtorin ja opettajan työstä, resursseista sekä kansallisista linjauksista ja valinnoista niin poliittisesti kuin taloudellisestikin.

1200 rehtoria ympäri maailman kokoontui Finlandia -talolle neljäksi #iICP2015LED -seminaaripäiväksi loistavien pääpuhujien (keynote speakers) innostamina. Reksien  työt koulun ja tulevan  lukuvuoden suhteen kasaantuivat seminaaria seuraaville päiville jokseenkin paljon, mutta ah ja voi sitä puheensorinaa, keskustelua ja asioiden kertomista puolin ja toisin. Aivan mielettömän huikeata!
Kiitos Australia, Irlanti, Etelä-Afrikka, Saksa, Ruotsi, Kuopio, Kauniainen ja Nurmijärvi jne.



ICP -seminaarin antia sulatellessa menee vielä tovi jos toinenkin, ja vielä on selattava käyntikortteja ja twiittejä, jotta saa palautettu mieleen viime päivien kokonaisuuden edes osittain. Jälkikäteen viikko tuntuu entistäkin upeammalta, ja kyllä jotain saattaa innostuksen lisäksikin tarttua ihan ruohonjuuritasolle asti.

Lähetin tuossa opettajille tekstarin ensi viikon aloituksesta, ja tällaista sieltä tupsahti takaisin:
"Intomielireksille mustikkaiset terkut Saimaan saaresta! Malta viikko vielä."
"Vai huhuilet sä jo meitä töihin...  :-) Nähdään viikon päästä!"

I so love my teachers <3
See You next week!

Pieni tauko puheiden jälkeen. 
Katse tulevaan, jees, täältä taas tullaan!

lauantai 1. elokuuta 2015

Elokuussa

Rehtorin loma lähestyy vinhasti loppuaan. Ensi viikko verkostoidutaan oikein kunnolla lähes 1200 rehtorin kanssa Helsingissä ICP2015 -conferenssissa ja sitten alkavatkin oman kylän reksikokoontumiset ja oman koulun jutut lähestyvää juhlasyksyä unohtamatta.

Opettajien ja oppilaiden lomaa on vielä ihanat pari viikkoa edessä. Koululle saa jo tulla paikkoja katsomaan ja valmistelemaan (opet), ja juttelemaan tietenkin mitä mieluisimmin! Pieniä muutoksiakin pihapiirissä näkyy, sillä aita on uusittu, jätekatos rakennettu (kohta jo valmis) ja leikkikenttää kunnostettu. Pihaleikit onnistuvat siis oikein hyvin, vaikka kukaan ei välkälle ketään patistakaan, saati hoputa sisälle kellojen soitua. 

Kesä on ollut sellainen kuin aina välillä Suomen kesä on. Olen kuitenkin varma, että siihen on mahtunut monta iloista ja rentouttavaa hetkeä niin lapsilla kuin aikuisillakin. Energiatasapainot lienevät siis mainiossa kunnossa tulevaa lukuvuotta varten. 
Kuulumisiin perustuva tietoni on, että ainakin näillä jutuilla on nautiskeltu kesälomasta:
- ystävien tapaaminen (koulukaverit, serkut, harrastuskaverit, harvinaiset tuttavat, yökylä, mökki, laiva)
- reissaaminen (oma kaupunki, muu Suomi, ulkomaat, asuntovaunu, teltta, hotelli, auto, juna, lentokone, laiva, polkupyörä)
- mummola (leipominen, saunapuiden kantaminen, marjastaminen, pelaaminen, kesäteatteri, jäätelö)
- uiminen (järvessä, meressä, uimalassa, paljussa, lätäköissä)
- valvominen (kotona, kylässä, leirillä, laivalla, grilli-illassa)
- herkuttelu (jäätelö, mehujää, mansikat, mustikat, uudet perunat, grilliherkut).
Kuulostivatko tutuilta? Niinpä, loma on ollut oikein hyvä.

Aurinkoa ei loman aikana ole hyvin tiuhaan näkynyt, mutta ehkäpä syksyn varrelle tuleekin vielä loistavia kelejä!? Silloin me kirmaamme pihalle hommiin, kirjojen kanssa tai kirjoja ilman, tilanteen mukaan. Aurinko piristää kyllä mieltä vuodenajasta riippumatta. Ja jos ei tule aurinkoa syksylläkään, piirretään niitä seinät täyteen! :D

Pirteinä ja innokkaina lapsia Lasilla odottavat niin opettajat, ohjaajat, keittäjä ja siivooja kuin kaikki muutkin aikuiset!

Tervetuloa opintielle maanantaina 17.8. klo 9.00
toivottaa Sirkka -reksi koko porukan puolesta :)


Opettajat
Esi: Eila, Johanna
1: Sini-Tuulia, Maija, Pekka
2: Sirkka, Anni
3: Taija ja Katariina
4: Eero, Sakari
5: Asko ja Katariina

Ohjaajat:
Esi: Annika, Tiina, Saija, Ranja
IP: Merja, Pasi