keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Mä osaan jo vähän itse!

Kengännauhat kesällä ja luistinten ja monojen nauhat talvella; siinäpä pulmaa pienille koululaisille kerrassaan. Vanhemmille ja aikuisille talviharrastukset ovat toisinaan riesa ja piina, sillä ainakin alkuun pitää niitä lapsia viedä lumen tai jään äärelle. Harvassa ovat ne asuinpaikat, joissa voi suoraan omalle pihamaalle kiiruhtaa hiihtämään tai luistelemaan. Talvilajien ulkoistaminen on niin ikään annettu mielihyvin päiväkotien ja koulujen kontolle. Tavarakassit autolla tarhaan tai kouluun ja siinä, hoitakaa homma!

Koko totuus ei onneksi, isoksi onneksi, ole näin yksioikoinen. Meidänkin koulussamme on paljon vanhempia, jotka liikkuvat yhdessä lastensa kanssa niin lumella ja jäällä kuin ratsailla, pyörällä, sisäpeleissä ja vaikkapa retkeillen. Yhdessä harrastaen tulevat eri liikkumistavat sekä niihin liittyvä välineistö tutuiksi mukavalla tavalla, yhdessä opetellen.

Ihanaa on isossa sitomisruuhkassa kuulla, että joku lapsi haluaakin itse kokeilla kiristämistä ja solmimista. "Mä osaan jo vähän itse!" Sillä tavoin saa aikaa enemmän ulkona tekemiseen kuin odottamiseen, mutta hiljalleen kaikki tietenkin oppivat ja auttavat taas seuraavina vuosina nuorempiaan.







maanantai 4. tammikuuta 2016

Tuli talvi halla

Jihaa, pakkasta ja lunta, jäätä ja lämpimät vaatteet!

Kuin tilauksesta alkoi koulun kevätlukukausi talvisissa olosuhteissa. Toiveissa on, että pääsemme luistelemaan enemmän kuin pari kertaa, ja hiihtämäänkin mennään, vaikka sitten Riuttaan tykkilumiladuille. Tällä viikolla, vajaalla viikolla tosin, luistelemme joka päivä. Nyt ei ole varaa odotella ja pihistellä tiettyjä päiviä ja liikuntatunteja. Toki vapaus luistella opastetusti ja hyvällä kenttätilalla on vain varatuilla liikuntatunneilla, mutta ne muut ajat ovat kaikille vapaita välitunteja ja välituntien pidennyksiä.

Oikein odotan punaisia poskia ja liukumisen riemua. Toki samaan soppaan mahtuvat myös kupsahdukset ja kipeät polvet, palelevat varpaat ja huono aluspipo kypärälle. Ja nauhojen sitominen onnistuu vain harvalta ykköseltä, jokuselta kakkoselta eikä kolmosiltakaan vielä kaikilta. Yksi opettaja ja parikymmentä lasta? Kiltit äidit ja isät, opettakaa olkaa hyvät, ne nauhojen solmimiset kotona.Onneksi meillä on avuliaat kummioppilaat ja muutenkin auttavaisia isompia lapsia ja aikuisia, joten odotusaika sitomisille lyhenee kivasti.





Hyviä luisteluita kaikille niin kouluaikaan kuin illalla ja vapaapäivinäkin! Oma pulkka vain mukaan istuimeksi, niin jopas vain on kiva laittaa luistimet jalkaan ja viettää perheen ja kavereiden kanssa reippaita talviliikunnan hetkiä :)

ps. Pulkkamäki on käyttökunnossa, ja kohta nuorimmat voivat kokeilla myös hiihtämistä koulun pihalla.