torstai 20. lokakuuta 2016

Tasa-arvosuunnitelma

Hauskaa, että syysloman alkajaisiksi tupsahti lööppeihin koulujen tasa-arvosuunnitelman laatiminen. Hauskaa siksi, että ko. suunnitelman tulo on tiedetty jo kauan aikaa. Etelä-Suomen koululaisten syysloma ilmeisesti usutti aiheen kimppuun, kun kerran jotain kouluihin liittyvää pitäisi taas saada framille (kun Lahtikin videoineen jo hiljenee).

Kouluissa Riihimäelläkin on keskusteltu tasa-arvoasioista, etenkin nyt suunnitelman tullessa velvoittavaksi, useaan otteeseen. Paperille asti ovat pohdinnoissaan edenneet jo muutamat koulut, ja loputkin kirjaavat tavoitteensa loppuvuoden aikana. Lyhyesti sanoisin sekä opettaja- että rehtorikeskusteluiden perusteella, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kyllä, sukupuolettomaan elämään kasvattaminen ei. Perusteltuina voivat myös eri ryhmät olla sukupuolijakoisia, esim. osa liikuntaryhmistä, mutta perusteettomat jakamiset tulisi poistaa. Lapsilähtöisesti kysellen on kyllä meilläkin muodostettu tyttö-ja poikaryhmiä, jotka voisivat hyvin olla sekaryhmiäkin. 

Oppilaiden yksi lukuvuosi ei kuitenkaan ole koko koulukaari, joten olisipa hyvä muistaa erilaiset ryhmittelyt tulevina vuosina, ja tehdä niistä taas ehkä hiukan erilaiset. Erittäin hyvä asia on, että oppilaat oppivat olemaan erilaisissa ryhmissä ja eri opettajien kanssa, tyttöinä, poikina, rinnakkaisluokkien kanssa, eri luokka-asteiden kanssa jne. Näitä erilaisia ryhmittelyitä olemme itse asiassa kiitelleet, kun syksyn mittaan on eteen tullut kärjistyneitä tilanteita, joita ei aiemmissa ryhmittelyissä ole edes huomannut. Lukujärjestystekniset haasteet niin ikään aiheuttavat monenlaisia teknisiä paineita, ainakin pienessä koulussa.

Koulujen tulee siis katsoa ja arvioida omia käytänteitään ja tavoitteitaan, ja pohtia niiden jatko tai muutokset tasa-arvosuunnitelmaksi kirjattuna. Mukana arvioinnissa ja suunnittelussa ovat myös oppilaat ja huoltajat, esim. oppilaskunnan ja vanhempainyhdistyksen kautta. Monta hyvää pohdinnan paikkaa meinaa somekeskustelussa lentää pesuveden mukana. 

Suunnitelman valmistelu kirjalliseen muotoon alkakoon.


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Loma loma

Syyslukukausi hurahti, taas, vauhdikkaasti viikkoon 42. Tuo taitekohta tuli tarpeeseen niin isommilla kuin pienemmilläkin. Kaikki on mennyt aika kivasti ja reippaalla mielellä, mutta jos loman olisi sanottu siirtyvän viikolla eteenpäin, olisi porukka kyllä pudonnut pettymyksestä vaikertaen. Psykologinen fiilis tulevista vapaapäivistä on uskomattoman suuri. 

Lomasuunnitelmia on perheissä laadittu paljon; mummola, ulkomaanmatka, risteily, kylpylä ja urheiluopisto. Yhtä moni perhe on myös päättänyt olla loma-ajan kotona. Kovin piristävää onkin se, että jo muutama päivä, paikasta riippumatta, oman aikataulunsa (lähes) haltijana tuottaa ison ilon. Miksi pitäisikään lähteä kauas ja erikoisesti lomailemaan, kun lähelläkin on mukavia ihmisiä ja paljon tekemistä!

Lähilomailun top noin 10 voisivat olla:
1. Leffa/ leffailta kotona
2. Uimala
3. Hoplop
4. Yökylä
5. Poikien ilta/ tyttöjen ilta
6. Metsäretki
7. Kirjasto
8. Nuorisokeskus Monarin lomapuuhat
9. Jäähallin yleisövuoro
10. Isäviikko/ äitiviikko
11. Leipominen, askartelu
12. Riuttan luontopolku, Hatlammin suolenkki
13. Keilaus, pyöräily, porrastreeni

Antoisaa vapaata rennoin rantein! 
Tavataan viikon päästä levänneinä ja intoa piukeina 😄


perjantai 14. lokakuuta 2016

Ihan pihalla ja hiukan sisällä


Lokakuun sporttipäivä juuri ennen syyslomalle lähtöä sujui hienosti. Kevään Ihan pihalla -toteutustavasta edelleen ihastuneina otimme käyttöön samaisen sabluunan. Aamunavauksessa esittelimme kaikki kymmenen toimintapistettä yhteisessä salitilaisuudessa, ja siitä oppilaat sitten jo riensivätkin pariksi tunniksi liikkumaan ainakin kolmelle eri rastille.

Piharasteja oli tietenkin eniten, koska oli Ihan pihalla -päivä, ja oppilaat vaihtoivat lennosta pisteeltä toiselle moneen kertaan, jotta saivat aina välillä sykettä nostettua tai tasattua. Pukeutuminen ei onneksi ollut tällä kertaa mikään ongelma, sillä ihan itse sai jokainen valita tekemisensä ja aktiivisuuden tasonsa. Ruokailut hoituivat sutjakkaasti siinä toimintarastien sivussa, vaikka oma keittäjämme ei ollutkaan opastamassa sikin sokin porukkaa ja pitämässä jöötä.

  • Parkour: Nyt todellakin oli sallittua loikkia, hyppiä ja kiipeillä esteiden yli ja ali pitkin hiekkapihaa. Silminnäkijöiden mukaan rastilla tuli kaikille hiki, ja opettajakin pomppi siellä nuoruuden innolla niin että vanhempaa katselijaa jo hengästytti..
  • Kepparirata: Ennakkovihjauksen perusteella keppari oli monella mukana ja rata oli varsin suosittu etenkin pienemmillä tytöillä. Voisinpa kuvitella, että keppihevosia kulkee koululle jatkossa myös ilman sporttipäivää. Loistavaa tekemistä välitunneille!
  • Hyppynaru ja twist: Oi, nuo vuosien takaiset taidot ovat edelleen ihania, ja innokkaita kokeilijoita ja hyppijiä riitti parituntisen aikana varsin mukavasti. Taitavimmat hyppijät osasivat jo hiukkasen "väliin jättämättä", mutta "sekoittamiset" eivät vielä tainneet onnistua. Opettajilla on siis vielä hommaa perinteen siirtämisessä.
  • Jalkapallomölkky: Taidolla ja tuurilla oli osuutta tässä lajissa, mutta monen mielestä ihaninta oli futailla ilman yli-innokaiden joukkuetovereiden käskytyksiä. Olipa kyllä aluksi hankalaa osua pölkkyihin, mutta onneksi  tarkkuus hiukan kasvoi pelin edetessä. Saattaapa olla, että monessa kodissakin kokeiltiin viikkonloppuna tätä hiukan erilaista Mölkkyä.
  • Frisbeegolf: Tasaisena virtana tuli aina uusia radalle lähtijöitä kokeilemaan, josko saisi kiekon viskattua koriin par 3:lla, ja koko radan par 15. Opettajan kysellessä tuloksia, menivät koko rata ja yhden korin saavuttaminen iloisesti sekaisin, joten voittajaa ei ihan löytynyt. Hauskinta oli kuitenkin kaverin kanssa,  tai yksinkin, kiertää oikea frisbeegolfrata siinä ihan oman koulun lähellä omaan tahtiin.
  • Eliöiden etsiminen: Opettajan piilottamat (Kyllä!) kuvalaput oli löydettävä takapihan puista ja muista paikoista. 11 erilaista eliökuvaa löydettyään piti palata opettajan luo ja kertoa, mitä oli löytynyt. Kuvat olivat aika pieniä ja ruskealle pohjakartongille liimattuja, joten etsiminen oli todellista etsimistä. Ihanaa oli katsoa, kuinka moni oppilas oikein nautti rauhallisesta etsimisestä, eikä edes suostunut luovuttamaan ennen kuin kaikki laput oli löydetty.
  • Hernepussin heittäminen oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanaa, kivaa ja rentouttavaa. Ja jokaisella osumalla tuli niin isoilta kuin pieniltäkin onnellisia hihkaisuja.
  • Luontotaidetta: Syksyn kaamoksen lähestyessä ei enää ruskavärejä ollut kovinkaan paljon löydettävissä, mutta niin vain tuli koottua ihania kollaaseja, mandaloita tai esittäviä taideteoksia luonnosta löytyneillä materiaaleilla. Harmaat aivosolut saivat kivasti kutinaa omaa teosta suunnitellessa ja tarvikkeita hankkiessa. Kuvia odotellaan, sillä monesta teoksesta tulikin oikein suloinen.
  • Dodgeball: Joukkuepolttopalloa pelattiin keväällä ulkona, mutta tällä kertaa salissa. Pehmeät pallot usuttivat heittämään kovaa ja reunamatot kaatumaan pehmennetysti. Lopputunnin turnauksesta  ei puuttunut huutoa ja kannustatusta ;)
  • Tanssi: Koreografioita ei keksitty tai opeteltu pala palalta vaan ne napattiin musaluokan älytaululle suoraan netin tanssisivuilta esim. Wii Kids Dance ja Just Dance. Pienempien suosikki oli Gummy bear ja Frozen, isompien One Directionin What makes you beautiful ja opettajan suosikiksi tuli ihan uusi tuttavuus This is Halloween.

Näillä sporttipäivän eväillä päästiin loman aloitukseen vauhdikkaasti, ja jaksoivatpa jotkut vielä liikkakerhoakin siihen perään.

Oikein ihanaa lomaa kaikille siellä ja täällä!

torstai 13. lokakuuta 2016

Varainhankintaa siellä ja täällä

Markkinat on vedetty läpi kunnialla ja hyvällä mielellä. Leivonnaismyyntien saldot eivät ole enää entisellään, mutta kahvio ja makkaramyynti taitaa porskuttaa arpajaisten kanssa oikeinkin vahvasti. Lasten askarteluiden myynti ei oikein lyönyt leiville, mutta tekeminen ja myyntityö sen sijaan olivat oikein mukavia, ja varmaan ensi vuonnakin vastaava projekti on tavalla tai toisella ohjelmassa.


Ihan kivasti tuli kotiväestä leipureita ja muita talkoolaisia markkinajuttuihin, mutta aika monella vapaaehtoisenergia ohjataan ensisijaisesti harrastuspiirien talkoisiin ja varainhankintaan. Peruskoulun tulisi kuitenkin  lähtökohtaisesti tulla toimeen omillaan, ja keräykset ovat siihen sitten kiva lisä. Harrastustoiminnassa tempaukset taas ovat usein erittäin tärkeitä jopa koko toiminnan jatkuvuuden kannalta. 


Työn ja velvollisuuksien viedessä paljon arkiaikaa vanhemmilta aika moni pyhittää illat ja viikonloput täysin kotiin ja perheen yhdessäoloon. Siihen ei ole kyllä vastaansanomista; liian usein vapaa-ajasta tulee aikataulutettua paikasta toiseen ravaamista. Ja koska aika on kortilla, täytyy tehdä valintoja, kukin  arvostamallaan tavalla. Hienoa onkin, että vanhempainyhdistykseen riittää väkeä, vaikkakin samat henkilöt ovat tunnetusti jo monessa muussakin mukana. Yhdessä tekeminen samanhenkisten vanhempien kanssa on mukavaa ja hyödyllistä, parhaimmillaan jopa ystävystyttävää. 

Ps. Oppilaat odottavat tulevaa diskoa jo kovasti ;)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Koko koulu markkinoi


Vanhempainyhdistys aloitti perinteisten Aleksin Markkinoiden pohtimisen ja järjestelemisen osittain jo keväällä, ja täydellä touhulla heti elokuun aloituskokouksessa. Syksyn aloituksen suurin kriisi, uuden puheenjohtajan saaminen edellisen, yläkouluun siirtyneen, tilalle, saatiin kuin saatiinkin ratkaistua hyvillä mielin. Sihteerin hyvästä tallesta löytyivät markkinoiden tehtävälistat, kartat ja excelit kätevästi, ja perinteistä kiinni pitäen oli ilmassa hiukan uudistumisenkin toiveita. Uusi pj nostikin taas ilmaan idean, että oppilaat voisivat osallistua myyntituotteiden tekemiseen ja myymiseen entistä konkreettisemmin.

Se idea ei ole aiempina vuosina juurikaan ottanut tuulta purjeisiin, mutta nyt homma eteni hitusen  pidemmälle: kierrätysmateriaaleista toki askarrellaan, mutta yhdistykseltä saa myös pikkuisen tarvikerahaa, ja jopa valmiita ideoita. 

Monet oppilaat innostuivat tuotekehittelystä ja myyntivuoroista oikein kovasti. Halu saada rahaa kevään luokkaretkeä varten on kova, ja sen eteen ovat lapsetkin valmiita hankkeeseen sen lisäksi, että leivonnaisia ja apukäsiä on niitäkin tulossa monesta perheestä. Aika moni lapsi sanoo myös ostavansa oman tuotoksensa kotiin, sen verran ihania juttuja on sieltä tulossa.

Kakkoset ryhtyivät tuumasta toimeen alta aikayksikön. Harmaan talon puolella väkerrettiin tupsuja toinen toisensa perään (lahjoituslangoista) ja Valkoisessa veivattiin taikataikinaa silmät innosta loistaen. Viitosilla oli Sinisessä uuni kuumana ja vanhat vinyylilevyt valmiina sulatukseen 😱 Ja kolmoset eivät suinkaan lukeneet läpi paksuja romaaneja vaan taittelivat sivuja sen kun ehtivät...


Mitä ihmettä onkaan tulossa oppilaiden myyntipöytään? Sen näkee sitten lauantaina!
Tervetuloa markkinoille, luokkaretkimyyjäisiin sekä kirpputoreille kahviota ja makkarapistettä tai arpajaisia unohtamatta.

Aleksin Markkinat lauantaina 9.10. klo 9-14 Lasitehtaan koulun pihalla ja sisällä.


Ps. Roudaamista, luukuttamista, mainoksia, lahjoituskierrosta, hankintoja, paikkamyyntiä, arpahommia, aikataulutuksia, leipomista ym. ym. on moni äiti, isä, mummi ja kummi ahkeroinut tässä alkusyksyn ratoksi; onneksi hommat hoituvat hyvässä seurassa omien koululaisten hyväksi. Kiitoksia!