perjantai 17. helmikuuta 2017

Unicef-avun nosteessa talvilomalle

Perinteinen talviloman aloitus sujui meillä koko koulun yhteisellä Unicef-hiihdolla. Tai siis hiihtohan
meni pepulleen edellisen yön rankan vesisateen vuoksi, ja tilalle tempaistiin Unicef-kävely, joka vielä viilautui sauvakävelyksi erään tokaluokkalaisen todetessa, että meillä on sauvat jo koulussa. Sitä paitsi sauvoista saattoi hyvinkin olla apua liukkaalla pystyssä pysymisessä.
Jokainen oppilas taittoi matkaa koululta metsästysmuseolle (500m sivu) tunnin ajan, ja fiilis oli liukkaudesta huolimatta rento ja nauravainen. Ripeimmät etenijät taivalsivat jopa 6-7km tunnissa, Kuomissa! Muutama oppilas halusi lentokelistä huolimatta hiihtää, ja sieltä tuli maksimisaldoksi peräti 10km tunnissa! Huikeita matkoja, ja joka tapauksessa kaikki ulkoilivat. Puuropäivän lounas näyttikin maistuvan punaposkisille oppilaille erityisen loistavasti.
Reitin varrella kilometritarroja ei enää menneistä vuosista viisastuneina jaeta, sillä pakkanen kylmettää kädet, ja tarrat ja passit putoilevat. Tukkimiehen kirjanpito on osoittautunut parhaaksi kierroskirjaamistavaksi. Tarrat sai sitten perään omassa luokassa, ja oli hauska katsoa laittaisinko vettä (siis tarran siihen passin kartalle) Mosambikiin vai Sierra Leoneen koulukirjoja.
Sponsoreita oli hankittuna (ja ehka hankitaan vielä) useilla oppilailla, joten tälläkin hiihtokerralla tulee Unicef aidosti saamaan koululaisiltamme avustusta liikunnan avulla. Vuosien varrella olemme hiihtäneet, tai kävelleet kelin vuoksi, Unicefille jo useamman kerran. Unicefin koululähettiläs Jani Lydenin mukaan niillä Lasin oppilaiden hankkimilla yli 8000€:lla on saatu esimerkiksi 35 kaivoa Afrikan alueelle. Hieno juttu, todella hieno! Pienistä puroista, euron tai puolen kierrossponsoroinneista, ne lahjoitusrahat ovat koostuneet.

Viitenumeromme verkkomaksua varten löytyy alla olevasta kirjeestä, eli aivan mainiosti voit hiihdellä etänäkin oman hiihtosi tai kävelysi Unicefille. Tunti hiihtoa ja sponsorirahat koulun kautta tai suoraan verkkomaksuna Unicefille.
Terkkuja kaikille ja iloista talvilomaa 😊
Mä vaan hiihdän! 🎿
T. Sirkka-reksi


Koulukirje:
https://unicef.studio.crasman.fi/file/dl/i/ZrFttA/3G-Feyu92ybXD8MRdMeVeg/lasitehtaan-koulu-kirje-vanhemmille-1.pdf
Verkkomaksu:
https://unicef.studio.crasman.fi/file/dl/i/E5rmsA/hYbATidNvfBSuFKjTzVGbA/lasitehtaan-koulu-ohje-verkkomaksamisesta.pdf

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Maailman suurin vanhempainilta

HundrEd-projektiin on viime vuonna 2016 valittu Saku Tuomisen johdolla 100 merkityksellistä, isoa tai pientä, kotimaista tai kansainvälistä, kasvatus- ja koulutusalan innovaatiota. Valitut hankkeet saavat monenlaista koulutuksellista ja sparraustukea, sekä rahallista tukea esim. ekskursioiden muodossa. "HundrED auttaa kouluja uudistumaan etsimällä innovaatioita ja levittämällä niitä sekä maan sisällä että maan rajojen ulkopuolelle. Suomessa HundrED kehittää koulua ja opetusta 100 kouluprojektin ja -kokeilun avulla. Projekteja toteutetaan esi- ja peruskouluissa sekä lukioissa ympäri Suomen."

Yksi ohjelmaan valituista hankkeista on Maailman suurin vanhempainilta. Nimi on kunnianhimoinen, mutta idea varsin mukava: ympäri Suomen koulut osallistuvat samana päivänä, samaan aikaan, vanhempainiltaan, johon kaikki myös saavat mm. videomateriaalia käyttöönsä aika tarkan ohjeistuksen lisäksi. Aikataulu tässä ensimmäisessä illassa muuttui matkan varrella hiukan, ja yleisohjeitakin tuli loppujen lopuksi hyvin paljon muutoksineen kaikkineen. Omalla tavallamme soveltaen saimme illasta sekä osan yhteistä Maailman suurinta vanhempainiltaa sekä ihan meidän koulumme oman jutun, eli toiminnallisen illan syksyn tietopläjäyksen kaveriksi.

Tänä ensimmäisenä kertana, 18.1. klo 18, Maailman suurimpaan vanhempainiltaan osallistui yli 100 suomalaista koulua. Mukana tukemassa ja materiaaliakin tuottamassa oli Suomen Vanhempainliitto, Kuntaliitto, OKM, OPH ja OAJ. Esitysvideoilla oli ministeri Grahn-Laasosen tervehdys ja mietteitä kuin myös esittelyitä siitä, mitä kaikkea hyvää Suomen kouluissa on sekä mitä kaikenlaisia haasteita nykypäivänä kohtaamme niin opillisesti kuin digitalisaation sekä sosiaalisten taitojen saralla.

Videot olivat hyviä (äänentoistokin loistava opiston kajareiden ansioista) ja vanhemmat kiersivät alustuksen jälkeen opettajien pitämillä teemapisteillä oikein iloisin mielin. Valkoinen, Sininen ja Harmaa talo tulivat kerrankin nähtyä ihan luvan kanssa monesta kulmasta, ja vaikka oli monta vanhaa juttua (mm.kirjasto), oli myös monta uutta tuulahdusta siellä ja täällä. Esittelypisteiden aiheita eri opettajapareilla olivat:

- Erilaiset työtavat
- Osaamisen osoittaminen eri tavoin 
- Pehmeiden ja kovien materiaalien käsityö
- Koulukirjasto
- Erityisopetuksen toimintamalleja
- Esiopetuksen oppimisvälineistöä
- Yhteiskuntaoppi, uusi oppiaine

Palaute illasta oli sekä vanhempien että opettajien osalta oikein positiivista. Väkeä ei ollut ihan ruuhkaksi asti, joten eri pisteillä ehti hyvin myös keskustella niin esitellyistä asioista kuin muustakin. Ensi vuonna sitten sama juttu uudelleen, hiukan muokattuna, mutta joka tapauksessa toiminnallisena. 

Ai niin. Yksi pieni/ iso muutos aiempien vuosien vanhempainiltoihin oli kahvitarjoilu. Etäkollegat tuossa taannoin piikittelivät allekirjoittanutta eräässä tapaamisessa, että ei se ole vanhempainilta eikä mikään ilman kahvia. Ei kelvannut siinä aikataulut selitykseksi, eikä mikään muukaan syy, eli nyt sitä sitten keitettiin, kiitos Pekka, ja hyvää tuli.
Vanhemmat tulivat ennen tilaisuuden alkua kahville ja kavereiden sekä opettajien kanssa rupattelemaan. Kertakuppien sijaan meillä oli myös kuppikeräys ennen tilaisuutta. Se tuotti koulun käyttöön lähes 80 kahvikuppia käytettäväksi juurikin vanhempainiltojen tai muiden tilaisuuksien kahvituksiin. 

Mukavasti sujui yhteinen ilta, tapaamisiin ensi kerralla!