perjantai 13. huhtikuuta 2018

YPR, yksi meidän koulun luokka

Lasitehtaan koulun Harmaassa talossa käy koulua luokallinen vaativan erityisen tuen oppilaita. Heitä on kuusi, joten tilaa luulisi olevan reilusti, mutta niin vain tavallinen luokkatila, ja reilu puolikas siihen vielä lisää, mahdollistavat opiskelemisen ja hoidon, mutta yhtään ei ole ylimääräisiä senttejäkään.

Monella oppilaalla on autismin kirjon diagnoosi. Osalla on muita vaikeita kehitysvammaisuuden diagnooseja, ja jokainen tarvitsee yksilökohtaista ohjausta suurimman osan päivästä. Oppilaat ovat iloisia ja innostuvia, jos hyvin satttuu, tai kiukkuisia ja haastavia, jos sattuu huonompi hetki. Hetket muodostuvat koulun tarkoista rutiineista, ja tauoista, joille niillekin koetetaan aikuisen avulla löytää mielekästä touhuttavaa, ellei jo olekin löytynyt oma tapa rentoutumiseen.

Ypr, eli oppilaat, joilla on yksilöllinen opetussuunnitelma, jota toteutetaan pienryhmässä sekä yksilöohjauksessa, on ollut Lasilla nyt vuoden verran. Ensin ryhmä oli osa Peltosaaren eli lähettäneen koulun kokonaisuutta, ja viime syksystä lähtien porukka on ollut osa Lasitehtaan koulua sekä hoidon osalta osa varhaiskasvatusta.

Ypr:n oppilailla on kaveriluokat, joten heitä näkee toisinaan isompienkin ryhmien mukana opiskelemassa ja osallistumassa esim. kuvaamataidon, käsityön tai musiikin tunneilla. Koko porukka on mahdollisuuksien mukanaan aamunavauksissa sekä muissa koulun yhteisissä hetkissä ja tilaisuuksissa mukana.

Vuosi on ollut totuttelua puolin ja toisin, mutta kaikille on tämä aika varmasti ollut antoisaa ja kokemuksellista. Paljon olemme oppineet ja paljon on varmasti vielä opeteltavaa ja kehitettävää, mutta vähän kerrallaan etenemme.

Yhdessä, monenlaisina ja erilaisina, olemme me, Lasitehtaan koulu <3