torstai 7. maaliskuuta 2019

Tuhkimo Lahden kaupunginteatterissa















Lasitehtaan koulun vanhempainyhdistys kerää erilaisilla tempauksilla varoja oppilaiden kokemus- ja virkitystoimintaan. Aleksin markkinat on jo yli 20 vuoden ajan ollut suurin yksittäinen varainhankintatapahtuma. Tavoitteena on saada niin paljon kassaan rahaa, että koko koulu pääsee yhteiselle retkelle. Tänä vuonna pääsimme iloksemme merta edemmäs, eli kahdessa erässä  Lahden kaupunginteatteriin nykyaikaistettua Tuhkimo-satua katsomaan.

Ihan yhden vuoden markkinatuotoilla ei 200 lasta ja aikuista kuljeteta toisaalle ja lippuja makseta, siksi olikin hyvä, että pari edellistä vuotta menivät retkien osalta omalla kylällä, Riihimäen teatterissa.

Lahden kaupunginteatteri on jo rakennuksena useammankin käynnin väärti. Retkieväitä saimme popsia suuressa aulatilassa, ja sinne saimme sohvaloosheihin jättää myös ulkovaatteemme ja Kånkenit. Koska näytöksessä oli muitakin porukkamme lisäksi, piti asettua lippujen mukaisesti istumaan. Ei hätää, kaikki näkivät estradille erittäin hyvin, lähimmät jopa pienimpiä ilmeitä myöden.

Istumapaikat olivat hyvät myös akustiikan suhteen. Väliajalla oli mahdollisuus popsia omia eväitä tai
ostaa karkkia. Aikuisilla oli mahdollisuus ostaa myös kahvia ja bakelsia.

Roolisuoritukset olivat näytelmässä kauttaaltaan ihastuttavia, ja lavastus sopivan näyttävä olematta liian karu. Suuret kehykset ovina ja ikkunoina olivat oikein monipuoliset ja antoivat näyttämölle leveyden tuntua syvyys- ja myös leveyssuunnassa. Eniten ihastuin ehkä prinssiin ja prinsessaan sekä hanhipaimeneen. Vaikka äitipuoli ja sisaret olivat miehiä, se ei ollut erityisen huomioitavaa, koska he tekivät roolinsa todella hyvin, ihan vaan mekollisina miehinä. Laulut sujuivat näytelmässä mukavasti, ja lentelykin soljui kauniisti. Varjonukkekohtaus oli hauska idea! Samoin kääntöhameet!

Retkessämme riittää muisteltavaa vielä pitkäksi aikaa. Kiitos vanhemmille ❤️
Lapsenne saivat aivan upean elämyslahjakortin, kaikilta teiltä, kaikille meille.

(Kuvat ovat lehdistökuvia teatterin sivulta https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/pressgallery/231 )