keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Retki Riuttaan #tb100

Viime vuoden 100-vuotisjuhlavuosi oli ja meni. Paljon tehtiin kaikenlaista, ja niihin muistoihin on aika ajoin varsin mukava palailla. Ja toisinaan alkaa myös ihmetellä, kuinka kaikkea jaksettiinkaan...

Lasilla kotisaliaan pitävän liikuntaseuran, Pyrkivän, lahja (seuran maja käyttöömme) on ollut suurella kiitollisuudella mielessä moneen otteeseen. Tuon lahjakortin saimme lunastaa nyt syksyn retkemme iloksi ja etapiksi. Suuren suuri kiitos ja iso hali, Pyrkivä ja puheenjohtaja Eija ❤️

Lunta on satanut tällä viikolla jo melkoisen paljon, joten retkellekin täytyy oikeasti pukea kunnon talvivaatteet, ja liukuri kainaloon tai pulkka perässä vedettäväksi. Riuttan liukurimäki keräsi viime vuonna hiihtoloman kynnyksen sporttipäivässämme valtaisan suosion, joten samoilla ajatuksilla kannatellaan tätäkin patikointia. Pieni haaste voi olla latupohjan lumisuus, eli se, vedetäänkö siihen jo ennen retkeämme yhdyslatu innokkaita sivakoitsijoita varten. Saa nähdä. Ehkäpä menemmekin hiihtämällä perille! 

Mahtavaa on nauttia luonnon helmassa kauden eka grillimakkara ja mehua, ja lisäksi popsia omia eväitä tuulelta ja tuiskulta suojaisassa paikassa. Melkein jo vesi herahtaa kielelle 😋 Pitääpä muistaa ottaa myös oma grillitikku mukaan, sillä niistä on ainainen pula. Herkkuja ei mukaan oteta, mutta eihän vaahtokarkki tai suklaapatukka ole oikeastaan herkku vaan osa nuotio- tai talviretken eväitä? 

Ihanaa retkeä kaikille! 


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Lastenkonsertti

Varsin iloisessa konsertissa saimme olla mukana tämän kouluviikon piristykseksi. Pekka Laukkarinen ja Matti Laitinen soittivat, lauloivat ja höpöttivät liki tunnin ajan hienolla buustilla, eli varsin  pikkupoikamaisella innolla ja viikarimaisuudella. Eivät miehet istuskelleet ja tuumineet, vaan laulut toisensa jälkeen spiikattiin sisään hassutellen ja houkutellen. Muutamien rauhallisten, ihan vakavasti kuunneltavien, kerrontatuokioiden aikana kävi salin lähes kahdelle sadalle lapselle ja aikuiselle myös selväksi, että ihmisiksi meidän tulee olla ja välittää lähimmäisistämme.

Duon konsertin koulullemme tarjosi Riihimäen seurakunta. Opettajien kanssa juttelimme konsertin
jälkeen, että päällimmäinen tunnelma koko salissa oli selkeästi iloisuus ja hyvä mieli. Hengelliset laulut sanoituksineen saattoi kuunnella tarkastikin, mutta pääasiassa väki nautti hyvästä soitosta ja laulusta sekä hyväksyvyyden ilmapiiristä, ja niistä höpsöistä jutuista. Musiikki-ihmisten korvaa hiveli myös se, että soundi salissa kuulosti oikein hyvältä. Monet lauluista olivat meille tuttuja, joten kanssalaulajia riitti lähes jokaiseen kappaleeseen.

Lämmin kiitos seurakunnalle! 


Ps. Oppilaamme tunnistivat, että nämä herrathan ovat ihan julkkiksia; 
siksi siis nimmareita pyydettiin, ja myös saatiin