Viuh, ja tammikuu meni jo!

Joululoman jälkeen kouluelämä jolkutteli eteenpäin muutaman päivän ajan leppoisasti ja rauhallisesti. Sitten alkoikin paluu normaaliarkeen, ja vauhdikkaasti. Niin vauhdikkaasti, ettei oikein ole huomannutkaan, että kokonainen kuukausi kevätlukukautta on pian käsitelty.

Oppilailla menee pääosin hyvin ja niin opettajillakin. Leikit sujuvat ja opiskelukin on hyvissä uomissa. Toki huonoja hetkiä on toisinaan, ja parasta on, kun ne saadaan käsiteltyä mahdollisimman nopeasti, jotta voi taas keskittyä hyviin asioihin. Yhteistyö kotien kanssa on hyvällä mallilla; vanhemmat ottavat yhteyttä kouluun riittävän matalalla kynnyksellä ja koulustakin menee koteihin viestejä tasaiseen tahtiin. Tosin toivoisin (joidenkin) vanhempien ryhdistäytyvän Fronterin kanssa. Onko oikeasti kovin vaikea käydä katsomassa lasten tiedot vaikkapa kerran viikossa? Kuinka vaativaa työtä äidit ja isät tekivätkään? Fronterin käyttö ei kyllä ole nykyaikana osaamisesta kiinni; sen avaaminen on viitsimiskysymys, piste.

Takapakkia tulee toisinaan paitsi lapsille myös aikuisille. Saatua hyvää palautetta pitää oikein makustella ja hymyillen säilöä, jopa kätkeä muistojen rasiaan, sillä miinuspäiviäkin ihmisammatissa toden totta tulee. Harmilliset tilanteet pitäisi kuitenkin muistaa ottaa kiitollisuudella vastaan, potutuksen laannuttua, ja ottaa niistä taas opiksi tulevaisuutta varten. Tervetulleita ja iloisia pysähtymisiä tulee niitäkin, esimerkiksi kun juttelee perheenjäsenten, ystävien, kollegoiden ja monenlaisten sidosryhmäihmisten kanssa. Omat ajatukset saavat keskusteluissa sparrausta tai kunnon tuuletusta, ja lopputuloksena on saanut paljon enemmän kuin lähtötilanteessa uskoikaan.

Ihania rentouden hetkiä tulee silloin tällöin vastaan, ja ne tuntuvat jopa hiukan yllättäviltä moninaisten aikataulutusten, kokousten ja tehtävälistojen keskellä. Tällä rehtorilla on juuri nyt tuollainen suvantovaihe, ja naks, siinä luiskahti ensi lukuvuoden suunnittelu käyntiin. Olen käynyt läpi monenlaisia papereita viilaillen ja suunnitellen, ennakoiden ja aprikoiden ja pohtien. Nyt ei vielä ole huokailun tai tiukkojen päätösten
aika, vaan se ensimmäinen aalto tulevan lukuvuoden eteen. Sitä pohdintaa olen tehnyt illan jos toisenkin, hymyssä suin ja letkeästi. Sisäinen asioiden järjestelijäni, ennakoija ja suunnittelija, sai olla hetken mielipuuhassaan, ja se oli paitsi mukavaa myös erittäin hyödyllistä. Tämäkään laiva, koululaiva, ei ole koskaan valmis, joten kaikki apu otetaan kiitollisuudella vastaan. Tack.

Tulevaa lukuvuotta hahmotellessa ovat myös kevään kiireet tulossa ihan nurkan takana. Oppilashaut eskariin ja ekaluokalle ovat täydessä käynnissä. Tuntikehyssuunnittelu lienee virastolla tiukassa pohdinnassa ja hankerahapäätöksiä odotetaan ja sitten tiukasti lasketaan jalkautettavat summat. Koululla odotamme parasta toivoen pahinta peläten näitä virastolta tulevia faktoja. Rekrytoinnit vakan puolella ovat käynnissä ja koulunkin puolella haut toivon mukaan aukaistaan piakkoin. Oppikirjojen, sähköisten materiaalien ja koulutarvikkeiden tilaukset puskevat päälle ihan kohtsillään. Nyt tehtävillä valinnoilla hoidetaan koulunpito ensi lukuvuoden ajan, joten etukäteissuunnittelu on tuiki tarpeellista niin opettajilla kuin rehtorillakin. Hyvällä fiiliksellä alkaakin varastojen ja kaappien tonkiminen ja inventointi, tulevien teemojen suunnittelu ja niukkojen hankintarahojen ynnääminen. Koulun joulu tupsahtaa pariovista sisälle sitten toukokuun lopussa, kun rahti tuo tilatut kynät ja kumit, kartongit ja kirjat, naulat ja vihkot aulaamme koristamaan. Onneksi siihen on vielä aikaa!

Onnellista pakkastalven jatkoa ja rentouden hetkiä!

Timo Nuutinen Lasilla

Lasitehtaan koulussa menee mukavasti. Lapsia on sen verran (165), että kaikki opettajat tuntevat lähes kaikki vipeltäjät, monet myös nimeltä, tai ainakin sen, kenen luokalle kukin kuuluu tai vähintään sen, kumpaan taloon (siniseen vai valkoiseen) tenava kenties ohjataan.

Lasten välinen kanssakäyminen on useimmiten hauskaa ja välitöntä, reilua ja letkeää. Toisinaan, ehkä tiettyyn ikään kuuluenkin, leikistä kuitenkin tulee niin hurjan näköistä, että aikuisia, etenkin naisia, meno jo hiukan hirvittää. Kieltäminen on yksi vanhempien ja opettajien perustehtävistä. Meillä on valta ja vastuu lopettaa mahtavat leikit turvallisuuden vuoksi. Meidän tulee myös ottaa vastaan lasten pettymykset, kun mieluinen juttu saa tylyn lopun.

Elokuva- ja pelimaailma ovat tulleet yhä useammalle lapselle lähes jokapäiväiseksi huviksi. Onneksi vanhemmat "ajavat" lapset myös pihalle leikkimään ihan oikeiden kaverien kanssa, mutta paljon, yhä enenevissä määrin, taitaa mennä aikaa myös pelikoneilla ja töllöttimen ääressä. Tuo sähköinen keinomaailma on tuonut myös lasten leikkeihin suoria lainauksia ja jopa ratkaisuita. Niissä on vain se oleellinen ero, että oikeat ihmiset eivät  toki kestä samaa kuin peliukkelit.

Moneen otteeseen mietimme etenkin kollegoiden kesken kieltämisen ja ymmärtämisen sekä toisten kunnioittamisen ikuiseen kiertokulkuun hiukan lisäeväitä ja keinoja. Toiveemme tarkentuivat vähitellen niin, että päätimme ehdottaa vanhempainyhdistykselle erikoissairaanhoitaja Timo Nuutisen luentoa. Yhdistys vastasi toiveeseemme ja tammikuisena keskiviikkona saimme Nuutisen vierailemaan sekä 3.-6.luokkalaisten tilaisuudessa sekä vanhempainillassa.

Timo Nuutisen luento kulkee nimellä Vaaratonta iskua ei ole.
Luennon aikana kaikille kävi selväksi, että leikkilyöntiä ei ole. "Kukaan meistä ei voi tietää, koska leikistä tulee totta vakavilla seurauksilla. Leikkitappelut ovat koulussa kiellettyjä ja siihen on vakavat perusteet. Korvausvelvollisuus on tekijällä aina, myös lapsella!
- Kun te potkaisette jalkapallon pilkulta maalia kohden, pallon lähtönopeus on suunnilleen 90 kilometriä tunnissa. Vaihdetaan pallon tilalle pää. Jos te potkaisette päähän, potkaisijan jalka ei pääty ihoon vaan se menee pään sisälle", Nuutinen kertoo. Hän haluaa korostaa oppilaille, että television ja pelien väkivalta ei ole todellisuutta. Oppilaat ja aikuiset näkivät myös todellisia kuvia siitä, mitä potkusta tai lyönnistä voi pahimmillaan tapahtua.

Vanhempien tilaisuudessa käytiin läpi samoja asioita kuin päivälläkin, mutta myös vastuutettiin aikuisia kertomaan lapsillensa kiusaamisen mahdollisuudesta. Erilaisten kurjien tilanteiden läpikäyminen jo ennakkoon, turvallisessa ympäristössä, ratkaisukeinoja yhdessä pohtien, auttaa lasta kohtaamaan mahdollisen epämiellyttävän tilanteen paremmin kuin, jos se tulisi "ihan puun takaa". Vanhemmat eivät siis turhaan ole vuosikymmenien ajan varoitelleet ja pelotelleet. Nyt niihin vielä muistutettiin lisäämään ratkaisuita "poistua tilanteesta rauhallisesti". Helpommin sanottu kuin tehty, totesimme liki yhtenä aikuisrintamana, mutta pakko yrittää ainakin jollain tavoin "vahvistaa" lasta jo ennakkoon. 

Erikoissairaanhoitaja Timo Nuutinen on yli 25 vuotta valistanut lapsia ja nuoria väkivallasta. Nuutinen itse tekee valistustyötä jo vähemmän, mutta hänen mukaansa luennot ovat tärkeitä, jotta lapset ymmärtäisivät, mitä väkivalta voi oikeasti aiheuttaa.
Elokuvissa ja tietokonepeleissä kun ei väkivallan todellisia seurauksia näytetä.

Vanhempainyhdistyksen pj ja luennoitsija, kiitos molemmille :)

Suuri kiitos Lasitehtaan koulun vanhempainyhdistykselle
päivän oppilasluennosta 3.-6.luokkalaisille sekä vanhempaintilaisuudesta illalla!
Asia oli vakava ja erittäin tärkeää. Opettajien mielestä tilaisuudet onnistuivat hyvin ja
todella tärkeä sanoma tuntui menneen oppilaille hyvin perille.

Happy New Year 2013

Koulu alkoi tänään. Mukava oli nähdä työkavereita, mutta niin vähän aikaa siitä on, kun erottiin, ettei oikein ehtinyt edes kaivata. Kaikilla oli loma sujunut hyvin ja kaikki näyttivät myös olevan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Opettajanhuoneessa oli leppoisaa, mukavaa jutustelua ja toki huokailuakin loman päättymisestä. Loppuvuoden hankinnat, piano, zembet, laminointikone ja langat, ihastuttivat niin pikkuisestakin riemastuvia opettajia.

Oppilaitakin oli mukava tavata pienen tauon jälkeen. Yksi heistä totesi myös, että oli ollut aamulla äreä ja pahantuulinen, mutta onneksi pääsi kouluun, niin mielialakin parani! Joululahjat olivat olleet melkoisen runsaat, ja niistä oli koottu mieleenpainuvimmat lomamuistot, joita myös ainevihkoihin heti tallennettiin. Juttua kavereiden kanssa jaettavaksi riitti paljon, mutta kovin energisiä purkauksia en näin ensimmäisenä päivänä nähnyt. (Toki joillakin rajojaan hakevilla keitti yli, ainakin opettajien pitämien käytäväselvittelyiden perusteella. Harmi, muta toivottavasti siitä tokenevat taas ruotuun.) 

Minulle tuli ensimmäisestä vuoden 2013 koulupäivästä sellainen pehmeän laskun olo. Useimmat kävivät hiukan hitaalla, ja syykin selvisi päivän mittaan. Viimeinen liikuntatunti ei nimittäin alkanutkaan spurteilla ja kiipeilyillä, vaan rauhallisella eväiden syömisellä. Mitä ihmettä? Yksi jos toinenkin neitonen sanoi nukkuneensa huonosti, vain joitain tunteja. Illalla ei ollut tullut uni silmään ja niin sitä aamulla oli melkoisen nuutunut ja väsynyt olo. Siksi siis käytävissä ei juossut (kielloista huolimatta) tai kenkien seassa pyörinyt kymmeniä nopsanilkkoja. Oppilaat olivat väsyneitä! Kuten varmasti myös moni aikuinen oli väsynyt tänään töihin mennessään.

Nii-ih. Lomailu on raskasta. Ja etenkin aikatauluton valvominen ja nukkuminen ja herkuttelu miten sattuu. Tällainen vajaa viikko on varmasti ihan hyvä aloitus laskeutumisessa arkeen. Rauhassa aloitellaan ja ensi viikolla sitten ovat taas energiat kohdillaan tämän päivän uupuneillakin. Joku saattaa tosin toivoa, että energiavarastojen täydennys saisi joiltain "duraceleilta" jäädä jopa saamatta...

Hyvää uutta vuotta ja työniloa!