Vanhemmille muistilistaa koulunkäynnin tukemiseksi

Kasvava lapsi tarvitsee riittävästi lepoa, liikuntaa ja terveellistä ravintoa jaksaakseen opiskella koulussa virkeänä ja energisenä, ja jaksaakseen vielä kotona läksyjen kanssa ja ehkä harrastuksissakin. Opettajan aamubongauksessa luokasta löytyvät hyvin pian ne lapset, joilta aamupala on unohtunut syödä. Ja ne, jotka ovat nukkuneet liian vähän ja myös ne, jotka ovat olleet ihan liikaa koneella.

Vanhemmilla voi olla kiire töiden, opiskeluiden, pienten lasten, remontin, omista vanhemmista huolehtimisen, bisnesten, parisuhteen, terveyden ja monen muun asian kanssa, ja joskus saattaa hyvästä yrityksestä huolimatta jäädä perheen koululainen jotenkin oman onnensa nojaan. Meitä vanhempia on moneksi, ja voi kunpa muistaisimme parhaamme mukaan hoitaa koko vanhemmuuteen liittyvän paketin! Me emme ole samanlaisia, joten lapsetkin ovat hyvin erilaisia itsestä huolehtimisen suhteen. Jokainen perhe tehköön asiat tavallaan, mutta niin, että lapsen hyvä olo on etusijalla ja koulukäynnin tukeminen on kohdillaan.

Koululaisen vanhemmille muistilistaa:

1. Herätä lapsi ajoissa kouluun (muista kännykän lataus, herätyskellon patterit)
2. Huolehdi, että lapsi syö hyvän aamiaisen.
3. Huolehdi, että lapsi pukeutuu sään mukaan ja asiallisesti.
4. Huolehdi lapsen ja varusteiden puhtaudesta.
5. Valvo, että koulureppu on pakattu. (lukujärjestys näkyville)
6. Ohjaa turvallinen koulutie, opasta olemaan ajoissa.
7. Sovi koulun jälkeiset rutiinit. (soitto vanhemmille, välipala, läksyt)
8. Varaa välipala valmiiksi.
9. Valvo läksyjen tekeminen, kysele koulupäivästä ja kavereista.
10. Huolehdi riittävästä ulkoilusta ja rajoita tarvittaessa koneaikaa.
11. Valvo ikärajoja ja sallittuja sivustoja ohjelmissa, peleissä ja netissä.
12. Huolehdi iltapesu ja ajoissa nukkumaan meno.
13. Vietä yhteistä aikaa lapsesi kanssa.
14. Ota tarvittaessa yhteyttä kouluun matalalla kynnyksellä.

Me koetamme koulussa opettamisen ja oppimisen ohjaamisen lisäksi huolehtia ja valvoa lastenne:

• koulunkäyntiä yleisesti
• oppimista ja avuntarvetta
• lukujärjestyksen noudattamista
• kouluruokailun sujumista ja riittävän ja monipuolisen aterian syömistä
• välituntipukeutumista
           sekä
• opastaa puhtaudessa
• valvoa repun pakkaamista
• opastaa liikennekäyttäytymisessa ja harjoitella sitä
• suositella koulun jälkeisiä rutiineita (ensin välipala ja läksyt, sitten ulos)
• muistuttaa aamupalasta ja välipalasta ja pitkän päivän välipalasta
• muistuttaa läksyistä, tarkistaa niitä sekä tarvittaessa keventää läksymääriä
• kertoa ikärajojen merkityksestä ja netiketistä
• muistuttaa riittävästä levosta, liikunnasta ja ravinnosta
• olla kiinnostuneita lapsen muistakin kuin kouluasioista
• ottaa yhteyttä kotiin matalalla kynnyksellä 

Kouluruokailu on tärkeä osa päivittäistä ravitsemusta sekä tapakasvatusta.
Kuvassa välitunnilla tehtyä yrttisoppaa :)

Kasvatuksen maailmasta intoudun lähes päivittäin, joten tässä pientä lisäpohdittavaa: Lapsilähtöistä, ohjaavaa kasvuilmapiiriä kuvaavat:

kiinnostus kannustus tuki keskustelut neuvot vanhempien hyvä keskinäinen suhde lapsen hyvä suhde vanhempiin vanhempien huolehtivuus ja kannustavuus vanhempien kielteinen suhtautuminen ruumiilliseen kuritukseen vanhempien kontrolloitu alkoholin käyttö Aikuiskeskeistä kasvuilmapiiriä kuvaavat: vähän kiinnostusta epäjohdonmukaisuus rankaisevuus epäoikeudenmukaisuus ei keskustelua välinpitämättömyys vähäinen kiitoksen antaminen lapsen runsas vertailu muihin http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/vanhemmuus_ja_kasvatus/kasvatuksen_tapoja/



Koululiikunnasta

Koulun liikuntatunneilla harjoitellaan monia eri lajeja ja oma lempilaji tulee vastaan ehkä vain silloin tällöin, jos silloinkaan. Liikunnallinen kehitys ja taitojen karttuminen, pelisilmän ja sääntötietämyksen kehittyminen sekä monenlaisten ihmisten kanssa toimiminen ovat kuitenkin kullan arvoisia harjoittelun kohteita niin liikunnan kuin oppilaiden kokonaiskehityksenkin kannalta. Koululiikuntaa on kiittäminen yleisestä liikuntakasvatuksesta, sillä ihan jokainen lapsi ei harrasta ohjattua liikuntaa vapaa-ajallaan. Koululiikunnan ansioista on moni lapsi saanut myös kipinän oman liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Pihapelit ja kavereiden kanssa keskenään liikkuminen ovat nekin loistavia juttuja, joissa lapset saavat ihan itse määrätä, mitä tehdään ja millä säännöillä ja tehoilla. Koulujen liikuntakerhoille olisi myös kysyntää nykyistäkin enemmän.
*Tämän seikan lupaan itselleni ottaa huomioon ensi vuoden lukujärjestyksentekovaiheessa...

Liikuntalajien kirjo on valtava, joten koulussa kokeillaankin vain osaa. Perustaidot, juokseminen, heittäminen ja hyppääminen, tulevat harjoitteluun monessa eri lajissa ja lasten taitojen kehittyminen on todellista. Myös suomalaiset peruslajit, uinti, hiihto, luistelu ja suunnistaminen, kuuluvat opetussuunnitelmaan. Uintitaidolla on vielä supermerkitys, sillä se voi olla jopa elintärkeä.

Alku uuden taidon tai lajin harjoittelulle saattaa olla kovinkin takkuista, mutta siitä ei kannata masentua, sillä koululiikunnan tarkoitus ei ole leipoa koululle mestarikilpailijoita ja ennätysten tekijöitä. Onnistumisen elämyksiä tulee juuri siitä, että oppii ja vähitellen myös onnistuu! Minulle ainakin on ihan se ja sama, kuinka monta mitalia koulumme saa kaupungin kisoissa. Tuplasti tärkeämpää on nähdä oppilaiden reipasta fiilistä tuloksista riippumatta sekä omaehtoista liikkumista, jolla on mahtava vaikutus pitkälle kasvavien tyttöjen ja poikien tulevaisuuteen.

Kilpailuihin ja tapahtumiin osallistumisella on myös itseisarvoa tulosten sijaan, tai oheen. Kisatilanne jännittää, joten sen kokeminen antaa varmasti tsemppiä ja sisua muihinkin jännittäviin tilanteisiin. Koko kaupungin kisoissa tutustuu myös muiden koulujen oppilaisiin, ja se se taas tuo ihan muuten vaan iloa. Suuren urheilujuhlan tuntua ei pääsääntöisesti koe omalla liikuntatunnilla, joten erilaisten kokemusten kannalta on upeaa osallistua niin oman koulun yhteisiin sporttitapahtumiin kuin laajempiinkin kaupungin tai jopa piirin tapahtumiin.

Ihania liikuntahetkiä kaikille!
t. Sirkka

JK. Opetussuunnnitelmasta liikunnan opetuksen tavoitteita:
Oppilas
·         oppii monipuolisesti motorisia perustaitoja ja saa virikkeitä harrastaa liikuntaa
·         oppii hyvinvointia edistäviä ja turvallisia liikuntatapoja sekä perusuimataidon
·         harjaantuu sekä itsenäisen työskentelyn taidoissaan että yhteistyötaidoissaan ilman keskinäisen kilpailun korostumista
·         oppii toimimaan sovittujen ohjeiden mukaan ja reilun pelin hengessä.

Liikunnasta nauttimisen yksi osa-alue on yhdessä tekeminen ja esiintymisen ilo. Lasitehtaan koulun oppilaiden voimisteluryhmä Kristallit kävi esiintymässä koulun ulkopuolella nyt jo kolmannen kerran tänä lukuvuonna.

Timo Nuutinen Lasilla

Lasitehtaan koulussa menee mukavasti. Lapsia on sen verran (165), että kaikki opettajat tuntevat lähes kaikki vipeltäjät, monet myös nimeltä, tai ainakin sen, kenen luokalle kukin kuuluu tai vähintään sen, kumpaan taloon (siniseen vai valkoiseen) tenava kenties ohjataan.

Lasten välinen kanssakäyminen on useimmiten hauskaa ja välitöntä, reilua ja letkeää. Toisinaan, ehkä tiettyyn ikään kuuluenkin, leikistä kuitenkin tulee niin hurjan näköistä, että aikuisia, etenkin naisia, meno jo hiukan hirvittää. Kieltäminen on yksi vanhempien ja opettajien perustehtävistä. Meillä on valta ja vastuu lopettaa mahtavat leikit turvallisuuden vuoksi. Meidän tulee myös ottaa vastaan lasten pettymykset, kun mieluinen juttu saa tylyn lopun.

Elokuva- ja pelimaailma ovat tulleet yhä useammalle lapselle lähes jokapäiväiseksi huviksi. Onneksi vanhemmat "ajavat" lapset myös pihalle leikkimään ihan oikeiden kaverien kanssa, mutta paljon, yhä enenevissä määrin, taitaa mennä aikaa myös pelikoneilla ja töllöttimen ääressä. Tuo sähköinen keinomaailma on tuonut myös lasten leikkeihin suoria lainauksia ja jopa ratkaisuita. Niissä on vain se oleellinen ero, että oikeat ihmiset eivät  toki kestä samaa kuin peliukkelit.

Moneen otteeseen mietimme etenkin kollegoiden kesken kieltämisen ja ymmärtämisen sekä toisten kunnioittamisen ikuiseen kiertokulkuun hiukan lisäeväitä ja keinoja. Toiveemme tarkentuivat vähitellen niin, että päätimme ehdottaa vanhempainyhdistykselle erikoissairaanhoitaja Timo Nuutisen luentoa. Yhdistys vastasi toiveeseemme ja tammikuisena keskiviikkona saimme Nuutisen vierailemaan sekä 3.-6.luokkalaisten tilaisuudessa sekä vanhempainillassa.

Timo Nuutisen luento kulkee nimellä Vaaratonta iskua ei ole.
Luennon aikana kaikille kävi selväksi, että leikkilyöntiä ei ole. "Kukaan meistä ei voi tietää, koska leikistä tulee totta vakavilla seurauksilla. Leikkitappelut ovat koulussa kiellettyjä ja siihen on vakavat perusteet. Korvausvelvollisuus on tekijällä aina, myös lapsella!
- Kun te potkaisette jalkapallon pilkulta maalia kohden, pallon lähtönopeus on suunnilleen 90 kilometriä tunnissa. Vaihdetaan pallon tilalle pää. Jos te potkaisette päähän, potkaisijan jalka ei pääty ihoon vaan se menee pään sisälle", Nuutinen kertoo. Hän haluaa korostaa oppilaille, että television ja pelien väkivalta ei ole todellisuutta. Oppilaat ja aikuiset näkivät myös todellisia kuvia siitä, mitä potkusta tai lyönnistä voi pahimmillaan tapahtua.

Vanhempien tilaisuudessa käytiin läpi samoja asioita kuin päivälläkin, mutta myös vastuutettiin aikuisia kertomaan lapsillensa kiusaamisen mahdollisuudesta. Erilaisten kurjien tilanteiden läpikäyminen jo ennakkoon, turvallisessa ympäristössä, ratkaisukeinoja yhdessä pohtien, auttaa lasta kohtaamaan mahdollisen epämiellyttävän tilanteen paremmin kuin, jos se tulisi "ihan puun takaa". Vanhemmat eivät siis turhaan ole vuosikymmenien ajan varoitelleet ja pelotelleet. Nyt niihin vielä muistutettiin lisäämään ratkaisuita "poistua tilanteesta rauhallisesti". Helpommin sanottu kuin tehty, totesimme liki yhtenä aikuisrintamana, mutta pakko yrittää ainakin jollain tavoin "vahvistaa" lasta jo ennakkoon. 

Erikoissairaanhoitaja Timo Nuutinen on yli 25 vuotta valistanut lapsia ja nuoria väkivallasta. Nuutinen itse tekee valistustyötä jo vähemmän, mutta hänen mukaansa luennot ovat tärkeitä, jotta lapset ymmärtäisivät, mitä väkivalta voi oikeasti aiheuttaa.
Elokuvissa ja tietokonepeleissä kun ei väkivallan todellisia seurauksia näytetä.

Vanhempainyhdistyksen pj ja luennoitsija, kiitos molemmille :)

Suuri kiitos Lasitehtaan koulun vanhempainyhdistykselle
päivän oppilasluennosta 3.-6.luokkalaisille sekä vanhempaintilaisuudesta illalla!
Asia oli vakava ja erittäin tärkeää. Opettajien mielestä tilaisuudet onnistuivat hyvin ja
todella tärkeä sanoma tuntui menneen oppilaille hyvin perille.

Ei väkivallalle

Olipa ikävä juttu Iltalehden nettisivulla:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012092616124060_uu.shtml

Kommenttejakin oli ropissut valtaisasti niille tuhansille, jotka linkin jakoivat heti parin tunnin sisällä julkaisemisesta. Komentoijien surulliset pään pudistelut saattoi oikein nähdä sielunsa silmin, samoin kuin voivottelut ja epäuskoiset ihmettelyt.

Niinpä. Näin on maailma mennyt sekaisin. Ilmiö ei ole uusi, mutta aina se on yhtä surullinen. Moisen kohtauksen taustalla ei aina ole ihan peruskoti tai perusperhe. Kotona nimittäin opetetaan oikean ja väärän eroja ja se, että pääsääntöisesti tulee valita "oikea" tapa käyttäytyä. Kotona sovitaan pelisäännöt ja sovitaan myös rangaistus huonoon  käyttäytymiseen (arestia, pelikieltoa, kännykän takavarikointi jne.). Aikuisten ja opettajien kunnioitus on jo aikaa sitten rapissut roimasti, mutta perusasiallisesti useimmat, aikuiset ja lapset, kuitenkin käyttäytyvät.

Tähän tapaukseen voi ehkä sopia tulkinta, että lapsella on ollut niin paha olo, ettei jäljelle jäänyt rippustakaan itsehillintää. Onko koulu ollut ainoa paikka, jossa asetetaan rajoja? Onko ainoa tapa saada vanhempien jakamaton huomio tehdä jotain niin rajua, että poliisit ja sosiaaliviranomaiset tulevat paikalle? Tuliko raivopuuskassa esille jotain uutta, vai oliko tilanne toisinto?

Koulussa asetetaan rajoja lapsille ja niin sen täytyy olla. Me opetamme ja kasvatamme, käsikkäin molempia. Toimiva yhteistyö vanhempien kanssa on vielä suuri bonus, jonka avulla pötkitään pitkälle: helpot vaiheet liki tanssien ja vaikeat hetket yhdessä ratkaisuita etsien. Vanhemmat ja lapsetkin saavat olla eri mieltä kuin opettajat, mutta asioita ei tule ratkaista epäkohteliaisuudella saati väkivallalla. Malli aikuisen kanssa keskustelemiseen saadaan kotoa.

Koulussa koetamme saada hyviä käyttäytymismalleja lasten käyttöön. Sitä varten on opetettava ja opastettava sekä vahdittava ja valvottava -ja oltava esimerkkinä. Yhdessä sovimme luokan ja koulun sääntöjä, ja niiden noudattamisesta muistutamme kaikkia yhdessä - ja vielä erikseen, ja monta kertaa, ja vielä uudelleen ja uudelleen :)

Yhteistyössä lapsen parhaaksi

Lasten kasvatusvastuu on kodeilla. Koulun tehtävä on tukea tätä tärkeää tehtävää, joka jokaiselle vanhemmalle annetaan oman lapsen myötä. Koulun kasvatuspainopisteet ovat useimmiten sosiaalisessa kanssakäymisessä ja opiskelukäytänteissä. Erilaiset asiantuntijakoulutukset ja keskustelut vanhempien ja ystävien kanssa ovat upeita mahdollisuuksia pohtia omaa opettajuutta, vanhemmuutta, yhteistyön mahdollisuuksia sekä tietenkin mahdollisia heikkoja ja kehitettäviä seikkoja.

Näistä lähtökohdista ja erittäin mahtavista viime päivien keskusteluista intouduin kirjoittamaan syntyjä syviä :)

Opettajien "kiveen hakattu" ohje on laki. Perusopetuslaista 2§ ja 3§: 

" Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.

...

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

...

Opetuksessa noudatetaan valtakunnallisesti yhtenäisiä perusteita siten kuin tässä laissa säädetään.

Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä.Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa."

On ihana huomata, että monessa perheessä pohditaan lasten asioita ja hyvinvointia vakavasti.

Pidän tärkeänä myös sitä, että yhteydenotoissa kouluun pidetään kohtuullisen matala kynnys, puolin ja toisin. Kaikkea kouluajalla tapahtunutta ei raportoida kotiin, mutta tietyn kynnyksen ylittävät plussat tai miinukset merkitään Fronteriin, sähköiseen reissuvihkoon, josta vanhemmat voivat seurata lastensa ja koulun arkea, ja vakavista tai muuten erityisistä asioista toki soitetaan kotiin ja mahdollisesti istutaan yhdessä alas keskustelemaan.

Ideana Fronter-merkinnöissä on se, että vanhemmat ja opettaja voivat yhteistuumin kannustaa, kiittää ja rohkaista lasta monelta suunnalta, tai toisaalta opastaa ja tukea parempaan käytökseen ja esim. läksyjen muistamiseen. Tästä on erittäin hyvä kokemuksia. Sepä vasta huolestuttavaa olisikin, jos
koulussa opastetaan yhteen ja kotona aivan päinvastaiseen!

Vielä en ole koskaan joutunut vanhempien kanssa erimielisyyteen siitä, mikä on lapselle opetettava oikea tapa toisia kohtaan käyttäytymiseen, opettajan/ aikuisen kohtaamiseen tai koulussa työskentelemiseen. Ei ole mitenkään tavatonta joutua törmäyksiin oppilaan ja opettajan yhteistyössä. Joidenkin kanssa päästään sinuiksi aika pian, ja joidenkin lasten kanssa tulee haasteita pitkin matkaa. Opettajan työn kohokohtia ovatkin ne pienet arjen tuokiot, jolloin huomaa pitkän työn ja yhteistyön tuottaneen tulosta. Saavutetut hetket voivat olla esim. lasten leppoisa työhetki, rauhallinen
leikkituokio, uuden oppimisesta iloitseminen tai vaikka välitön juttutuokio.

Jokainen lapsi, jokainen koululainen, on oma persoonansa ja sitä kunnioittaen,
koulun sääntöihin ja tapoihin opastaen toimimme heidän opettajinaan.
Kodin kanssa kuljemme yhteistyössä samaan suuntaan,
ja silloin on onni ja hyvä mieli kanssamme!

Ihana arki alkaa!

On aika

* kaivaa reppu esille
* laittaa allekirjoitettu todistus ja penaali reppuun
* siistiä kesäkengät sisäkengiksi tai varautua sukkapyykkiin

* nimikoida vaatteet ja kengät sekä etenkin ulkotakit ja lippikset

* tarkistaa pyörän jarrut, lukko ja avain sekä kypärä

* käydä läpi turvallisin koulureitti

* tarkistaa, miten kännykkä laitetaan äänettömälle (ehkä ajastettuna)

* sopia missä avainta ja kännykkää pidetään koulupäivän ajan (suos. repussa)

* sopia soitto- ja välipalasysteemit koulun jälkeiselle ajalle

* sopia aamuherätyksistä ja aikatauluista

Siitä se lähtee taas ihana arki!

Vanhemmat saavat seurata lastensa koulunkäyntiä joko rennosti ihaillen tai sitten
tiukasti patistaen. Tasan eivät mene kortit huoltajien välillä, mutta ei se haittaa;

on sanonta, että kullekin annetaan sen verran, mitä jaksaa!

Perheiden tilanteet ovat muutenkin kovin erilaisia; on kaksi huoltajaa tai yksi, on monta lasta tai yksi, on pieniä lapsia tai vain isompia, on tukiverkostoa sukulaisista ja ystävistä tai sitten ei ole, vanhemmilla on töitä tai sitten ei ole, perheessä harrastetaan paljon tai sitten ei, perhe viettää paljon aikaa yhdessä tai ei jne.

Ei taida olla kahta samanlaista perhetilannetta, sillä aina jotain eroa löytyy samankaltaisistakin tilanteista.

Iloitkaamme oman perheen hyvistä asioista

Olisi hienoa, jos keskittyisimme huolehtimisessamme pääsosin oman perheemme asioihin ja olisimme onnellisia juuri oman perheemme iloisista asioista.. Kurjat asiat on aina hoidettava tai kestettävä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta emmehän vaivu kateuteen?! Me emme oikeasti voi tietää toisista perheistä kaikkea; etuoikeutetulta vaikuttava perhe saattaa sekin pitää sisällään vaiettuja suruja tai vaikeuksia. Positiivinen asenne auttaa jaksamisessa, tai ainakaan asenne ei entisestään lannista.

Koko kortteli kasvattaa

Omaan perheeseen keskittyminen ei tarkoita kuitenkaan silmien ummistamista muulta maailmalta. Tiedänkin, että vanhemmat ovat sopineet keskenään pelisääntöjä lasten pihakäyttäytymiseen ja aikatauluihin. Hyvistä ja reiluista päivistä on kertynyt pluspisteitä, joilla on päässyt esim. yhteiselle "kortteliretkelle". Pieleen menneistä valinnoista on tullut tuttuun tapaan kasvatuskeskusteluita ja esim. kotiarestia ja pelikieltoa. Ideana on, että naapurin kakaroille ei huudeta ja räyhätä ja meidän lapsia uskota sinisilmäisesti, vaan vanhemmilla on hyvä keskusteluyhteys puolin ja toisin ja lapsetkin oppivat, että (valvonta pelaa ja) reilu peli ja kohtuullisen hyvä käytös voivat olla osa korttelinkin arkea.

Koulu on parhaimmillaan perheen kasvatuskumppani

Koulu koettaa tukea perheitä kasvatusvastuussa hyvin monella tavalla. Syksy on uuden alun tai jo alkaneen yhteistyön jatkamisen aikaa. Monessa yhteisessä asiassa saimme viime lukuvuonna hyvän mielen ja kehittämiskohteetkin on taas muistutettu mieliin. Ottakaa, vanhemmat, kouluun yhteyttä rohkeasti, kun mieltänne askarruttaa jokin koulunkäyntiin liittyvä asia; ehkä  löydämme hyviä ratkaisuita paremmin yhdessä kuin kukin tahollamme yksin.

Tervetuloa lapset opintielle ja vanhemmat yhteistyöhön kanssamme!

Me odotamme Teitä jo innokkaina,
uudet taulut paikoillaan ja kenttisvuorot jaettuina!

Hyvät oppilaat ja opettajat, koulun väki sekä perheet ja ystävät,

kulunut lukuvuosi on aivan loppusuoralla. Opettajat ja oppilaat ovat saaneet tehtyä monenlaiset tavoitteiden mukaiset tehtävät ja paljon muutakin. Kaikki vuoden varrella hankittu tieto ja taito ei suinkaan näy kirjoissa ja vihkoissa, sillä monta tärkeää asiaa tulee opituksi myös ilman kirjaamista. Todella tärkeitä ovat esimerkiksi ihmisenä elämisen taidot, ne, joita me itse kukin saamme harjoitella läpi elämän. Tärkeimpinä niistä opeista lienevät toisen kunnioittaminen ja arvostaminen, yhteiseen hiileen puhaltaminen sekä oikean ja väärän valitseminen.

Viime viikonlopun surulliset tapahtumat ovat jälleen saaneet meidät pitämään raikkaimmistamme entistäkin tiukemmin kiinni. Muistakaa, lapset ja aikuiset, kertokaa lähimmäisillenne hyviä asioita, kertokaa että välitätte ja rakastatte. Kauniita sanoja ei koskaan ole liikaa!

Mikäli näette pahaa oloa, aavistatte mustaa mieltä tai kuulette huolestuttavia asioita, ottakaa yhteyttä ammattilaisiin, vaikkapa koulun kautta. Väärät ja turhat hälytykset, jotka selvitetään, eivät ole niin kohtalokkaita kuin ne, jotka jätetään selvittämättä surullisin seurauksin.

*

*
*

Olemme saamassa uusia aktiivitauluja luokkiin, joten nykyteknologia tulee entistä tasapuolisemmin osaksi koulumme kaikkien oppilaiden opetusta. Kodin ja koulun välistä viestintää jatketaan hyvään malliin Fronterilla ja oppilaille saattaa myös tulla läksyjä, jotka tehdään kotona tietokoneella ja palautetaan Fronterin kautta opettajalle! Liikunnan painotus jatkuu vuosikymmenten perinteiden mukaisesti ja aamupäivän välitunnit niputetaan ensi vuonna ”kunnon” liikkumista varten kahdeksi puolituntiseksi. Myös sisävälituntivuoroja saatetaan ottaa kokeiluun samoin kuin entistä aktiivisempi luontoympäristön hyödyntäminen opetuksessa. Oppilaskunnasta on jo kevään aikana puhuttu, ja ensi syksynä tullee dead line sillekin toiminnalle.

Suuri kiitos kuluneen lukuvuoden työstä oppilaille, opettajille, ohjaajille ja muulle henkilökunnalle. Lämpimät yhteistyökiitokset myös teille vanhemmille sekä paljon kiitoksia vanhempainyhdistykselle, joka markkinoiden ja leivonnaismyynnin tuotoilla on hankkinut oppilaille välituntileluja, Kirjan ja ruusun päivän kirjat ja 5.luokan stipendit sekä järjestänyt diskoja,  naamiaisluistelut ja erittäin onnistuneen Wilson Kirwan vierailun

Tämän kevään juhlalle emme valinneet erityistä teemaa, mutta niinpä vain on käynyt selville, että juhlaohjelma on melkoisen liikunta- ja musiikkipainotteista. Toivon, että elätte mukana oppilaiden esityksissä sillä tavoin, että esiintyjien vatsan pohjia alkaa pikkuisen kipristellä ja he huomaavat yleisön olevan fiiliksessä mukana! Tämä ilta on erityisesti oppilaita ja perheitä varten, esiintyjät antavat kaikkensa juuri teille, hyvä yleisö!

Tänä iltana on suuri ilo olla viettämässä yhteistä kevätjuhlaa kanssanne. Nauttikaa ohjelmista, taputtakaa innokkaina ja antakaa lasten ilon vetää suupielenne ylös, vaikkapa korviin saakka!

Sydämellisesti tervetuloa Lasitehtaan koulun kevätjuhlaan 2012!

(Rehtorin puheesta/ alkusanoista kevätjuhlassa)

Vanhempien huoli lapsistaan

Viikonlopun järkyttävät tapahtumat Hyvinkäällä pysäyttivät. Nuoret olivat omien lasteni ikäisiä, joten vanhempien tuska osui kovin lähelle. Toivon tuhansien muiden kanssa paljon jaksamista perheille, joita asia läheisesti kosketti! Omien perhejuhlien valmistelu tuntui itku silmässä taivaan lahjalta, sillä vastaavia kevätvalmisteluita oli ehkä tehty myös menehtyneiden ja loukkaantuneiden perheissä.

Vanhemmat huolehtivat lapsistaan läpi lapsuus- ja nuoruusvuosien, ja huolissaan oleminen jatkuu ja jatkuu ikävuosiin katsomatta. Kuinka todeksi olenkaan huomannut vuosien varrella vanhan sananlaskun: ”Pieni tallaa syliä, iso sydäntä.”  Haikeana muistelen vuosien takaisia lohdutuksia ja halauksia, kun oli sattunut jotain kurjaa. Nyt olen sydän syrjällään skopa- ja autoajeluiden vuoksi ja toivon, että nuoret tulevat yöksi mieluiten omaan kotiin. Upeaa on se, että perheemme nuoret ymmärtävät äidin huolehtimisen ja vastaavat hyvin tekstareihin ja soittoihin missä milloinkin ovatkaan ystäviensä kanssa <3

Ja yksiselitteinen on ohjeemme, että aina saa soittaa, oli yö tai päivä, iso tai pieni asia.

Nuorilla voi olla kavereiden kanssa tai opiskelun vuoksi monenlaisia säätöjä, riitoja ja epäonnistumisia. Asiat painavat mieltä raskaasti ja niitä on saatava purkaa, jotta voi taas jatkaa rauhallisin mielin eteenpäin. Olemme sopineet lasteni kanssa, että koti on se paikka, jossa voi huutaa ja raivota. Kotona asiat myös sovitaan ja siellä lasta rakastetaan niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Nykyajan huono puoli on itse asiassa se, että riidat ja säädöt, kuten myös ihanat asiat, jatkavat omaa eloansa ja kommentointia tekstareilla ja  Facebookissa.

Lapsi kasvatetaan perheessä jo pienestä pitäen arkiasioiden kautta oikean ja väärän, hyvän ja pahan erottamiseen, sekä toimimaan niin, että teoillaan näyttää ymmärtävänsä tuon eron. Aina ei voi kuitenkaan ennalta arvata, miten pahasti pieleen saattaa mieli kehittyä. Huolehtivat vanhemmat ovat joskus joutuneet järkyttyneinä toteamaan, että esim. teinivuosien kapinointi on keikauttanut fiksun nuoren ihan toisille raiteille, jopa peruuttamattomasti vikasuuntaan. Toisaalta voi myös käydä niin, että vanhemmuutensa kanssa ”hukassa” olevien vanhempien lapsesta kehittyykin fiksu nuori,  todellakin parannettu painos vanhemmistaan.

Niin tai näin, lapsilla ja nuorilla on oikeus huolenpitoon ja rakastavaan kotiin, hyviin ”elämän eväisiin”. Pitäkäämme huolta omista ja naapureidenkin lapsista ja nuorista hyvässä hengessä. Kun ”koko kylä kasvattaa”, voidaan vaikeassa elämänvaiheessa olevan nuoren avuntarve huomata paremmin kuin yhdellä silmäparilla.

PS. Huolehdittehan myös toisistanne. Kaveria ei jätetä! Naantalin nuori olisi ehkä hyvissä voimissa, jos kaverit olisivat voineet estää päihtyneen hyppäämisen mereen L

Upea fiilis, mutta valinnanvaikeus on todellinen!

Kouluumme haetaan kahta luokanopettajaa, ihan aidosti ja oikeasti. Haastattelukutsut lähetettiin pikaisella (tosin moneen kertaan ja yömyöhiin pohditulla) aikataululla peräti 16 opettajakandidaatille. "Luonnollinen poistuma" on vähentänyt haastateltavia aika hyvin, sillä aika moni onkin jo saanut paikan toisaalta tai todennut työmatkan liian pitkäksi tai tai tai. Olen iloinen kaikista saaduista työpaikoista, mutta tavallaan surullinen, kun en saanutkaan jutella kaikkien ehdokkaiden kanssa.

Tunnissa ehtii jutella jonkin verran ja haastattelussa aikaa on ehkäpä tarpeeksikin. Rehtorilla on ollut melkoinen pakki kysymyksiä esitettävänään, opettajillakin hyviä tarkennuksia ja haastateltavilla myös tarkkanäköisiä pohdintoja. Tutustuminen koulun tiloihin kertoo sekin jotain, niin hakijalle kuin haastattelijallekin. Jollekin tuottaa ihastusta pienen koulun pienet piirit ja ihastuttava piha, toinen taas iloitsee isoista luokkahuoneista ja moninaisista muista tiloista.

Tunnissa ei raapaista kuin pikkuisen pintaa. Se, että oppii tuntemaan jonkun, kestääkin sitten monta vuotta. Parempi tutustuminen voi parhaimmillaan syventää pikaisen jutustelun tuomaa tunnelmaa ja poikia yhä uusia mielenkiintoisia keskusteluita ja ideoita ja yhteistyökuvioita jajajaja. Toisaalta tutustuminen voikin tuoda esille ihan uusia puolia itse kustakin, niitä, joita ei ensimmäisen tunnin aikana todellakaan halunnut julkaista, tai joita ei edes itse ole huomannut olevan. Joidenkin kanssa tutuiksi tuleminen ei taas etene vuosienkaan jälkeen juuri mitenkään. Työkuviot eivät läheskään aina anna vapautta ja tilaa, tai halua, keskustella niitä näitä sitä sun tätä, eli niitä juttuja, jotka saattavat lopulta napsauttaa tutustumisen syvemmälle asteelle.

Tällä hetkellä meillä on positiivinen, joskin todella haastava, ongelma:

Mistäpä saisi sen kristallipallon tahi viisaudenkiven, joka kertoisi uusien opettajiemme nimet nips-naps?

Vai saisinkohan valita vaikka viisi opettajaa?

Nyt niitä hyviä olisi tarjolla toisillekin asti!

Luokkaretkellä Heurekassa

Kevään luokkaretkeä varten oppilaani saivat ehdottaa retkikohteita, joilla olisi myös jotain opillista annettavaa. Selvät huvipuistot hylkäsimme pois listalta eivätkä opettajankaan ehdottamat kaupunkikohteet Lahti, Porvoo, Hyvinkää tai Hämeenlinna herättäneet suurta innostusta. Äänestyksessä eniten pisteitä saivat liikunnalliset paikat esim. Puuhamaa ja Flamingo, monipuolinen Särkänniemi sekä tiedekeskus Heureka, joista kohteeksi valikoitui yksimielisesti Heureka.

Retkipäivä avautui kauniina, vaikkakin melko kylmänä, toukokuisena perjantaina. Pyöräillen tai omin kyydein menimme ensin rautatieasemalle ja siitä junalla Tikkurilaan. Lippujen leimaaminen oli oma operaationsa ja junassa oli varsin tunnelmallista (so. äänekästä) puheiden, naurujen , kännykkämusiikin ja eväiden syönnin pulputessa ympäri osastoa.

Tikkurilan asemalta oli vain pikkuinen kävely tiedekeskukselle, jossa saatiin rannekkeet, ja ryhmittäin porukat hajaantuivat alta aikayksikön tutustumaan eri näyttelyihin.

Perusnäyttelyssä oli mainioita kohteita kierrätyksestä, hiilijalanjäljestä, ihmisen anatomiasta ym. Jokainen löysi jotakin kivaa katsottavaa ja kokeiltavaa.

Klassikko-osaston tieteelliset kokeet ja kokeilut oppilaat riensivät läpi hurjaa vauhtia, kun taas opettaja luki tekstit ja teki "ohjeiden mukaiset testit". Ehkä oli kuitenkin niin, että oppilaiden omatoiminen "sata lasissa" kokemuksellisuus oli kuin olikin opettajan kokemaa hauskempaa...

Yhdessä kävimme Klimax -näyttelyssä tallustelemassa kumisaappailla ympäri veden veden vallassa ollutta näyttelysalia. Opasteissa kerrottiin varsin moninaisesti, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa jo nyt esim. Tyynenmeren saarilla. Lasten mielestä osaston paras juttu taisi olla oikean jääkimpaleen silittely. Opettaja tutki vakavana asiaselityksiä ja pohti Heurekan vapaaehtoisopettajan kanssa, miten erilailla lapset ja aikuiset tuonkin näyttelyn kokivat.

Tulevaisuus -juna vei näyttelyvieraat tekemään valintoja ja hankintoja, joiden ympäristöystävällisyyden, ekologisuuden ja kokonaistaloudellisuuden tietokoneohjelma ilmoitti aina tehtyjen valintojen jälkeen. Osasto oli todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Asunto-osastolla nimittäin "tein asuntokaupat" vanhasta asunnosta, vanhan kaupungin keskellä perinnehuonekaluin ym.ym. ja hankintani ei ollutkaan "vihreä" vaan kokonaistaloudellisesti kovinkin huono ja hiilijalanjälki erittäin massiivinen! Oppilaita hankinnat ja valinnat eivät juurikaan hetkauttaneet, sillä parasta sillä osastolla taisi olla nanoötököiden metsästys -peli :)

Sinänsä loistava juttu, sillä juuri olimme ympäristötiedossa puhuneet samannäköisistä sokeritoukista ja täistä.

Tiedepuiston Dinosaurusten paluu -näyttelyn robottidinot olivat kyllä hienoja ja aidon näköisiä.

Planetaarion Tie tähtiin -elokuva jäi mieleen erityisen elävänä ja tiedeteatteri Agan Kaasu -esitys oli valloittava. Esittelija puhui innoittavasti, ja varmasti jäi niin lapsille kuin aikuisillekin mieleen, että ilma
koostuu monenlaisista kaasuista.

Retken anti oli niin valtava, että osa tuntui menevän hiukan ohi, mutta moneen kohtaan voi palata myöhemmin kotona ja ehkä joiltain osin koulussakin. Väsyneinä, mutta onnellisina, voimme suositella Heurekaa niin luokka- ja opintoretkikohteeksi kuin perhekäynnillekin.

Naurun keinoin vakavia asioita

Tänään oli se päivä, jota olemme odottaneet pitkään ja hartaasti. Me opettajat toden totta toivomme, että saisimme antaa oppilaillemme mahdollisuuden tutustua moniin erilaisiin elämän makuihin. Koulun ulkopuoliset vierailijat tuovat meille raikkaita tuulahduksia muualta, ja ne taas antavat elämän eväitä itse kullekin. Vierailijatarjonta on laaja ja useimmiten vain huokaamme ja ohitamme vinkit, koska rahatilanne on kroonisesti huono.

Unicef -hiihdon aikaan helmikuussa totesimme, että oppilaillamme on melko vähän kontakteja maahanmuuttajiin tai monikulttuurisiin perheisiin. Koulussamme ei ole yhtään tummaihoista ja kuitenkin maailma tulee lähes syliin netin välityksellä ja mahdollisuutemme globaaliin kanssakäymiseen kasvavat jatkuvasti. Näiden keskusteluiden innoittamina ja vanhempainyhdistyksen sanoista tekoihin -toiminnalla (ja rahoituksella) saimme satusetä Wilson Kirwan vieraaksi Lasitehtaan koululle!

Tanssiva, naurava, juokseva satusetä otti lapset ja aikuiset pauloihinsa vallan eläväisellä esiintymisellään. Tärkeä sanoma yhteisöllisyydestä, ystävällisyyden ja hymyn voimasta sekä itseensä uskomisesta uppoutui kuin huomaamatta vinkeiden silmäniskujen, naurujen, huudahdusten ja pantomiimien lomassa paikalla olijoiden ajatuksiin. Iloa ja komiikkaa, vakavaa arvoasiaa ja perheiden herättelyä - siitä oli tämän päivän koulupäivämme Wilson Kirwan eväillä tehty.

Sydämellinen kiitos Wilson Kirwalle vierailusta
ja Lasitehtaan koulun vanhempainyhdistykselle tämän upeasti onnistuneen päivän järjestämisestä!

" Tähtää kuuhun! Elämä on suuri seikkailu joka päivä! "

Vanhemman omatunto kolkuttaa?

Oma koti kullan kallis.
- Ihan varmasti pitää paikkansa ja näin sitä rakkaudella omasta kodista ajatteleekin, vaikka elämä on sarja paitsi myötä- myös vastoinkäymisiä.
     

Omat vanhemmat ovat lapsen ja nuoren parhaat kasvattajat.

- Kyllä, ei ole montakaan poikkeusta tätä toteamusta vastaan.

On kuitenkin monta isoa ja pienempää tilannetta, jolloin itse kullakin arviointi pettää ja tulee tehtyä, tai oltua tekemättä, vastoin omia tavoitteitaan ja arvojaan.

Maltoitko sinä

- puhua lapsellesi arvostavasti ja kasvattaen?

- viedä pikkuväen tarhaan/ kouluun huutamatta ja raahaamatta?

- kysellä päivän kuulumisia?

- laittaa kännykän kiinni, jotta saisit olla rauhassa lapsesi kanssa?

- leikkiä lapsesi kanssa?
- viettää leffailtaa?
- käydä puistossa/ uimassa/ museossa?

Laatuaika ei edelleenkään ole onni ja autuus, mutta toisinaan olisi hyvä keskittyä ihan oikeasti lapsia varten. Pelkkä paikalla oleminen ei aina riitä, lapsi kaipaa vanhempiaan myös olemaan läsnä.

Annetaanpas omatunnon kolkutella, ja vastataan kolkutukseen, ehkä entistä herkemmin,

varaamalla laatuaikaa lapselle, joka ei kovin kauan olekaan niin pieni lapsi!

Pientä hupia kauppareissulta tyttären kanssa!

Kasvukipuja

Ex-kollegani tapasi rinteessä ex-oppilaansa. Tästä oppilaskohtaamisesta ja tietenkin monesta muusta (työasiasta) juttelimme, kun satuimme pitkästä aikaa kohdakkain.

Mainiointa tuon ex-oppilaan kohdalla oli se, että iloinen laskija oli oikein kohtelias ja fiksu ja filmaattinen. Ei näkynyt piiruakaan siitä, että luokassa oli joskus otettu yhteen aika tiukastikin, kiukkua, huutamista ja kyyneliä unohtamatta.

Vaan mitäpä me menneistä. Ne olivat niitä kasvukipuja. Ei taida olla sellaista ihmistä, pientä tai suurta, joka välttyisi matalapaineelta. Etenkin opettajat tietävät, että jokainen päivä ja kohtaaminen kasvattavat niin oppilaita kuin meitä ammattikasvattajiakin. Todella ihanaa ja sykähdyttävää onkin tavata vapaa-ajalla iloisia nykyoppilaita tai iloisia ex-oppilaita. On toki niitäkin nykyisiä tai exiä, jotka eivät ole iloisia ja joita kaihertavat sanotut ja tehdyt, vaan sellaista se elämä on. Aina emme kohtaa rinteessä iloisina.

Toisiamme kasvattaen, kipujen jälkeen maailmassa taas paremmin pärjäten,
ihanan iloista viikonloppua!

Kuka kasvattaa ja ketä?

Varsin hyvää asiaa kirjoitti OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen viimeisimmän Opettaja -lehden pääkirjoituksessa.  Kirjoituksen punaisena lankana oli vanhempien aika ja lasten kasvattaminen. Tämä on ikiaikainen toiveiden ja toteutumisen taistelu kasvattajien maailmassa. Vaikka kuinka yritän, en todellakaan aina pääse hyviin tuloksiin, en omien enkä toisten lasten kanssa. Pyrkimys hyvään on kuitenkin päämääräni.

Opettajat eivät voi korvata vanhempia mutta toki koettavat osaltaan olla koulupäivien aikana läsnä, esimerkkinä ja aktiivisia kasvattajia.

Opettajainhuoneessa avauduin tuossa taannoin, että on todella kurjaa olla "mäkättävä opettaja".
Kollega sanoi siihen hyvin pian, että "Kuulepas, Sirkka, minä olen tuota asiaa pohtinut hyvin paljon, ja mielestäni on erittäin suuri palvelus lapsille, että joku puuttuu asioihin ja opettaa heille oikean ja väärän eroja. Siitä on kyllä vain hyötyä lapsille tulevaisuudessa. Ja siitähän meille maksetaan..."

Tämä kannustus tuli todella tarpeeseen. Koulussa on hyviä ja ihania hetkiä niin oppilaiden kuin vanhempienkin kanssa, mutta myös niitä tuulimyllyjä vastaan taistelemisen tuokioita, molempien kanssa. Vanhempien kasvattaminen ei kuitenkaan ole opettajien työtä, vaikka toisinaan tuntuu, että heistä olisi tuloksekkainta aloittaa.

Vanhempainkeskusteluihin osallistuvat useimpien lasten vanhemmat. Keskusteluissa opettaja saa erittäin hyvää lisätietoa oppilaistaan ja vanhemmat kuulevat lapsensa koulunkäynnistä opettajan mielipiteitä ja faktoja. Ajankohtaiskeskustelut voivat joskus olla rankkojakin, mutta parasta on, kun yhdessä päästään hyvään lopputulokseen ja saadaan asiat selviksi.

Luukkainen: "Kysymys on siitä, että ottaisimme aikuisina sen kasvattajan roolin, mikä meille kuuluu. Osoittaisimme, ettei mikä tahansa käytös tai mitkä tahansa teot ole sallittuja. Samalla kasvattaisimme tulevat aikuisemme kantamaan vastuun teoistaan. Siinä suhteessa olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten. Nyt viimeistään on tähän herättävä."

Tällä linjalla jatkan. Kiitos kollegani, OAJ:n pj sekä toiset samoilla linjoilla kulkevat!