keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Timo Nuutinen Lasilla

Lasitehtaan koulussa menee mukavasti. Lapsia on sen verran (165), että kaikki opettajat tuntevat lähes kaikki vipeltäjät, monet myös nimeltä, tai ainakin sen, kenen luokalle kukin kuuluu tai vähintään sen, kumpaan taloon (siniseen vai valkoiseen) tenava kenties ohjataan.

Lasten välinen kanssakäyminen on useimmiten hauskaa ja välitöntä, reilua ja letkeää. Toisinaan, ehkä tiettyyn ikään kuuluenkin, leikistä kuitenkin tulee niin hurjan näköistä, että aikuisia, etenkin naisia, meno jo hiukan hirvittää. Kieltäminen on yksi vanhempien ja opettajien perustehtävistä. Meillä on valta ja vastuu lopettaa mahtavat leikit turvallisuuden vuoksi. Meidän tulee myös ottaa vastaan lasten pettymykset, kun mieluinen juttu saa tylyn lopun.

Elokuva- ja pelimaailma ovat tulleet yhä useammalle lapselle lähes jokapäiväiseksi huviksi. Onneksi vanhemmat "ajavat" lapset myös pihalle leikkimään ihan oikeiden kaverien kanssa, mutta paljon, yhä enenevissä määrin, taitaa mennä aikaa myös pelikoneilla ja töllöttimen ääressä. Tuo sähköinen keinomaailma on tuonut myös lasten leikkeihin suoria lainauksia ja jopa ratkaisuita. Niissä on vain se oleellinen ero, että oikeat ihmiset eivät  toki kestä samaa kuin peliukkelit.

Moneen otteeseen mietimme etenkin kollegoiden kesken kieltämisen ja ymmärtämisen sekä toisten kunnioittamisen ikuiseen kiertokulkuun hiukan lisäeväitä ja keinoja. Toiveemme tarkentuivat vähitellen niin, että päätimme ehdottaa vanhempainyhdistykselle erikoissairaanhoitaja Timo Nuutisen luentoa. Yhdistys vastasi toiveeseemme ja tammikuisena keskiviikkona saimme Nuutisen vierailemaan sekä 3.-6.luokkalaisten tilaisuudessa sekä vanhempainillassa.

Timo Nuutisen luento kulkee nimellä Vaaratonta iskua ei ole.
Luennon aikana kaikille kävi selväksi, että leikkilyöntiä ei ole. "Kukaan meistä ei voi tietää, koska leikistä tulee totta vakavilla seurauksilla. Leikkitappelut ovat koulussa kiellettyjä ja siihen on vakavat perusteet. Korvausvelvollisuus on tekijällä aina, myös lapsella!
- Kun te potkaisette jalkapallon pilkulta maalia kohden, pallon lähtönopeus on suunnilleen 90 kilometriä tunnissa. Vaihdetaan pallon tilalle pää. Jos te potkaisette päähän, potkaisijan jalka ei pääty ihoon vaan se menee pään sisälle", Nuutinen kertoo. Hän haluaa korostaa oppilaille, että television ja pelien väkivalta ei ole todellisuutta. Oppilaat ja aikuiset näkivät myös todellisia kuvia siitä, mitä potkusta tai lyönnistä voi pahimmillaan tapahtua.

Vanhempien tilaisuudessa käytiin läpi samoja asioita kuin päivälläkin, mutta myös vastuutettiin aikuisia kertomaan lapsillensa kiusaamisen mahdollisuudesta. Erilaisten kurjien tilanteiden läpikäyminen jo ennakkoon, turvallisessa ympäristössä, ratkaisukeinoja yhdessä pohtien, auttaa lasta kohtaamaan mahdollisen epämiellyttävän tilanteen paremmin kuin, jos se tulisi "ihan puun takaa". Vanhemmat eivät siis turhaan ole vuosikymmenien ajan varoitelleet ja pelotelleet. Nyt niihin vielä muistutettiin lisäämään ratkaisuita "poistua tilanteesta rauhallisesti". Helpommin sanottu kuin tehty, totesimme liki yhtenä aikuisrintamana, mutta pakko yrittää ainakin jollain tavoin "vahvistaa" lasta jo ennakkoon. 

Erikoissairaanhoitaja Timo Nuutinen on yli 25 vuotta valistanut lapsia ja nuoria väkivallasta. Nuutinen itse tekee valistustyötä jo vähemmän, mutta hänen mukaansa luennot ovat tärkeitä, jotta lapset ymmärtäisivät, mitä väkivalta voi oikeasti aiheuttaa.
Elokuvissa ja tietokonepeleissä kun ei väkivallan todellisia seurauksia näytetä.

Vanhempainyhdistyksen pj ja luennoitsija, kiitos molemmille :)
Suuri kiitos Lasitehtaan koulun vanhempainyhdistykselle
päivän oppilasluennosta 3.-6.luokkalaisille sekä vanhempaintilaisuudesta illalla!
Asia oli vakava ja erittäin tärkeää. Opettajien mielestä tilaisuudet onnistuivat hyvin ja
todella tärkeä sanoma tuntui menneen oppilaille hyvin perille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti