perjantai 20. joulukuuta 2019

Joulupuhe 2019


Hyvää huomenta hyvä juhlaväki, lapset ja aikuiset!

Syyslukukauden toiseksi viimeinen koulupäivä on alkanut. Yhdessä saamme olla juhlan merkeissä täällä omassa salissamme. Se ei ole kaikille kouluille lainkaan itsestään selvää, sillä vaikka meidänkin salimme on aika täysi, jossain toisessa paikassa ei saliin mahdu oman väen lisäksi lainkaan ulkopuolisia katsojia. Karassakin 6.lk joulujuhla on vain oppilaille.
Tänä vuonna viranomaiset ovat myös tiukentaneet ohjeistuksia juhlapaikoista. Meilläkin on juhlan jälkeen tiukkaa asiaa, siivousta J , jotta sali saadaan pian tyhjäksi. Ehkä tekin tiedätte jonkun koripalloilijan, voimistelijan tai salibandyn pelaajan, joka täällä harjoittelee ilta- tai viikonloppuvuoroilla. On upeaa, että koulun lisäksi täällä liikkuukin monia yhdistyksiä ja porukoita. Myös luokkahuoneita voi vuokrata ulkopuolisille käyttäjille,
kunhan toiminta on koulun tiloihin sopivaa.

Koulussamme on ollut syksyn mittaan monia ihastuttavia hetkiä, joihin voimme tässä jälkikäteen leppoisan ihanasta palata:
Muistatkos, että Lasin viestijoukkue voitti Riihimäki-viestin? Lokakuussa ihanat Lasinpuhaltajakummimme kierrättivät 4.luokkalaisia Lasimuseolla, Lasimetsän muokkaaminen meillekin yhä toimivammaksi alkoi ja ilmiöviikolla kiersimme ympäri Riihimäkeä ja paistoimmepa vielä makkaraa ja vaahtokarkkeja Hatlammin suolla. Aleksin Markkinat onnistuivat taas upeasti, samoin kuin Kodin ja koulun päivänä oli suloista pöhinää ympäri taloja.
Myös eilisessä juhlan kenraalihrjoituksessamme oli tupa melkoisen täynnä. Olimme yhtä porukkaa eilisen väen kanssa, ja tänään juuri teidän kanssanne. Kiitos, että olette mukana lapsenne koulun hetkissä, arjessa ja näin juhlassakin.

Ja tosiaan, joistain upeista hetkistä iloitsee kanssamme koko Riihimäki! Possugang 3.0, siis robotiikan 5.lk voitti juuri viime viikolla Riihimäen VexIQ – robotiikkakisat. Possugang voitti sarjansa myös kuukausi sitten Lahden alueen kisoissa ja niin ikään Riihimäen harjoitusturnauksen hieman sitä aiemmin. Robotiikan valinnaisaineen ryhmää emme saaneet tänä vuonna kasaan, mutta kekseliäisyydellä ja mahdollistamisella ovat pojat päässeet treenaamaan omassa mancavessaan erinäisiä tunteja, ja selkeästi tuloksellisesti, onnea! J

Turvallisuus on tänä syksynä ollut esillä koulussamme melko paljon. Siihen liittyy titenkin liikenneturvallisuus, eli noudata liikennesääntöjä, varoa autoja, etenkin isoja rekkoja, käytä heijastimia ja huomioliivejä ja muista kypärä. Vaikka Lasitehtaan tien aamuruuhkaan ei ole tullut välkkyvaloja tai kiertoliittymää, on keskusteluista liikennesuunnittelijan kanssa ollut se hyöty, että suojatiemerkkeihin on saatu heijastavat huomiosukat. Supertärkeätä on kuitenkin jokaisen kulkijan oma näkyminen ja autojen varominen.
Palo- ym. turvallisuutta olemme harjoitelleet poistumis- ja sisälle suojautumisen harjoituksilla.

Ihmisten välinen turvallisuus on myös aika ajoin esillä, sillä ihan kaikilla eivät koululaistaidot ole vielä asiallisella tasolla. Jopa väkivaltaista käytöstä on ollut, ja siihen otamme tiukasti otetta: väkivaltailmoitus tehdään, jos käy toiseen käsiksi, ja seuraavaksi on vuorossa myös viranomaisilmoitus, mikäli aggressiivista käytöstä on edelleen. Koulun puolella etenemme oppilaiden kanssa mm. KiVa –koulun ohjelman mukaan ja keväällä yhä enemmän myös tietoisuuden ja positiivisen  pedagogiikan keinoin kohti hyviä kaverisuhteita, joihin eivät kuulu käsiksi käyminen tai kurjat puheet. Kun oppilailla on itsensä kanssa hyvä olla, onnistuu yhteistyö toisten kanssakin helpommin.  Niin, ja hyvä ruoka parempi mieli: muistakaa aamupala ja syöminen myös lounaalla.

Lämpimät kiitokset kuluneesta syyslukukaudesta kaikille kolmen talon oppilaille eskarit, ykköset, kakkoset, kolmoset, neloset, viitoset ja ypr sekä #meidäntalon aikuisille!
Eskareiden Karitalle, ekaluokkalaisten opettajalle Heidille, kakkosten opettajalle Maijalle, kolmosten Annille, nelosten Siirille ja Sirkalle, viitosten Taijalle ja Askolle, YPR:n Merlelle ja Sannalle, erityisopettajille Minna H:lle ja Minna N:lle! Suuri kiitos myös koulunkäyntiohjaajillemme, monitoimi-Hannalle, opiskelija Iidalle, iipan Merjalle, eskarin Annikalle ja Tiinalle, YPR:n Jaanalle, Janikalle, Jutalle, Anulle, Antille, Annelle, Annemarikalle ja Sirulle. Kiitos myös esimiestyöparilleni, vakan Hannalle. Kiitokset edelleen keittäjällemme Jaanalle ja siivoojillemme Irjalle ja Leilalle, terkkari Tiinalle, koulupsykologi Jennille, kuraattori Ritvalle sekä muille talossa kävijöille ja kanssamme yhteistyötä tekeville tahoille esim. vanhempainyhdistykselle ja Lasinpuhaltajakerholle! Yhdessä olemme me, Lasin koulu! <3

Tästä juhlassa esiintyvät eskarit, ypr, 2A, 4A ja 4B sekä pienryhmät 3. ja 5.luokilta.
Keväällä ovat vuorossa 1A 3A  ja 5AB .

Toivotan teille kaikille sekä koulun monille yhteistyötahoille oikein hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle 2020.
Ensi syksynä Riihimäen kaupunki täyttää 60v. ja Lasitehtaan koulu 105 vuotta!


Tervetuloa juhlaan! Kiitos.