Ex-kollegani tapasi rinteessä ex-oppilaansa. Tästä oppilaskohtaamisesta ja tietenkin monesta muusta (työasiasta) juttelimme, kun satuimme pitkästä aikaa kohdakkain.
Mainiointa tuon ex-oppilaan kohdalla oli se, että iloinen laskija oli oikein kohtelias ja fiksu ja filmaattinen. Ei näkynyt piiruakaan siitä, että luokassa oli joskus otettu yhteen aika tiukastikin, kiukkua, huutamista ja kyyneliä unohtamatta.
Vaan mitäpä me menneistä. Ne olivat niitä kasvukipuja. Ei taida olla sellaista ihmistä, pientä tai suurta, joka välttyisi matalapaineelta. Etenkin opettajat tietävät, että jokainen päivä ja kohtaaminen kasvattavat niin oppilaita kuin meitä ammattikasvattajiakin. Todella ihanaa ja sykähdyttävää onkin tavata vapaa-ajalla iloisia nykyoppilaita tai iloisia ex-oppilaita. On toki niitäkin nykyisiä tai exiä, jotka eivät ole iloisia ja joita kaihertavat sanotut ja tehdyt, vaan sellaista se elämä on. Aina emme kohtaa rinteessä iloisina.
Toisiamme kasvattaen, kipujen jälkeen maailmassa taas paremmin pärjäten,
ihanan iloista viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti