Afrikka mielessä

Talvilomalle lähdön startiksi koulullamme oli Unicef -hiihto. Sää suosi hiihtelijöitä pikkupakkasella ja rauhallisella lumisateella. Eskarilaiset ja ykköset hiihtivät koululla ja isommat oppilaat Riutan yhdysladulla lenkin alkupätkää. Kylmä ei ollut kenelläkään, paitsi ehkä opettajilla, jotka hoitelivat suoritustarrojen jakamisen (1kpl/ km). Aikaa hiihtomerkkien keräämiseen oli tunti ja siinä kerkesivät useat napsia neljä viisi tarraa ja huimimmat peräti yhdeksän!

Oppilaat olivat kysyneet itselleen sponsorit, jotka lupasivat maksaa tietyn summan jokaisesta hiihdetystä kierroksesta. Rahat tilitetään Unicefille Afrikan köyhimpien maiden lasten kouluolojen parantamiseksi. Hiihdon jälkeen tai sitä ennen luokissa katsottiin dvd madagaskarilaisesta koulusta.
Dokumentissa oli monta ajatuksia herättävää kohtaa: tyttöjen ja poikien wc:t, veden kantaminen pään päällä, luokan lakaiseminen aamulla, lasten laulaminen ja tanssiminen, jalkapallon hajoaminen, kanoottien kunnostaminen, isoäidin luona asuminen ja riisin syöminen joka päivä. Jotkut myös pohtivat, voisiko joskus itse mennä Afrikkaan katsomaan, millaista siellä on.

Unicef -hiihdon kera saimme hyvää kansainvälisyyskasvatusta liikunnan keinoin. Itselläni heräsi toive saada koulullemme myös uusia tilaisuuksia erilaisten ihmisten kohtaamiseen. Kummilapsikaan ei olisi hullumpi ajatus...