maanantai 1. kesäkuuta 2020

Kevätpuhe 2020



Hyvää huomenta hyvä Lasitehtaan koulun väki, kokous on avattu.

Aloitamme kevään viimeisen koulupäivän laulamalla yhdessä Suvivirren. (Club for Five)


Koskaan ei voi tietää varmuudella, mitä milloinkin tulossa.

Keväällä jäimme etäopetukseen 8 viikoksi siten, että kaksi päivää ennen tuli tieto tuosta todella suuresta asiasta! Kukaan meistä ei ollut koskaan opiskellut tai opettanut netin välityksellä, mutta niin vain saimme hommat toimimaan, ja suurimmaksi osaksi vieläpä oikein hienosti.

Kiitos kaikille hyvin opiskelunsa ja opettamisensa hoitaneille, olette upeita poikkeusajan taitureita!

Muutenkin on tärkeää muistaa pienten hetkien merkitys!

Omilla sanoillasi tai tekemisilläsi voit tehdä pienenkin hetken aikana suuren vaikutuksen.
Toivon suuresti, että sanat ja teot olisivat sellaisia, ettei niitä tarvitse myöhemmin katua,
vaan voit olla sujut itsesi kanssa. Jos tuli tehtyä moka, koeta korjata se.
Anteeksipyyntö on hyvä aloitus.

Ensi jouluna ja keväänä kokoonnumme yhdessä saliin juhlimaan. Tänään Teams päättää lukuvuotemme, koska vielä on julkisten tilaisuuksien kokoontumisrajoituksia voimassa. Me olemme olleet pari viikkoa niin omassa kuplassamme Lasilla ilman ulkopuolisia kävijöitä, että meinaamme toden totta unohtaa monet rajoitukset. Käsiä kyllä on pesty ahkerasti, tarvikkeita ei ole paljon lainailtu, ruoka on jaettu ja turvavälejäkin koetettu muistutella. Pidetään edelleen hiukan etäisyyttä sekä hyvä käsienpesutahti ja yskimisen tapa.

Tänä vuonna on ollut monta hyvää hetkeä koulussa, ja niitä voitte selailla vaikka koulun ig-tilin kautta

Lämpimät kiitokset kuluneesta lukuvuodesta kaikille kolmen talon oppilaille
eskarit, ykköset, kakkoset, kolmoset, neloset, viitoset ja ypr perheineen sekä
#meidäntalon aikuisille!

Eskareiden Karitalle
ekaluokkalaisten opettajalle Heidille,
kakkosten opettajalle Maijalle,
kolmosten Annille ja Susannalle,
nelosten Siirille ja Sirkalle,
viitosten Taijalle ja Askolle,
YPR:n Merlelle ja Sannalle,
erityisopettajille Minna H:lle ja Minna N:lle!

Suuri kiitos myös ohjuri Hannalle, iipan Merjalle ja Lauralle,
eskarin Annikalle ja Tiinalle, YPR:n Jaanalle, Janikalle, Jutalle, Anulle, Antille, Annelle ja Sirulle. Kiitos myös esimiestiimiparilleni Hannalle.

Kiitokset keittäjä ja Cadilac-kuski Jaanalle ja siivouksen tehotiimille Leilalle ja Reetalle,
terkkari Tiinalle, koulupsykologi Sannalle, kuraattori Ritvalle
sekä kaikille muille yhteistyötahoillemme talossa kävijöille ja kanssamme yhteistyötä tekeville tahoille esim. vanhempainyhdistykselle ja Lasinpuhaltajakerholle! Yhdessä olemme me, Lasin koulu! <3

Tämän kokouksen aikana näette pienen videotervehdyksen jokaiselta luokalta omalla tavallaan, ja myös palkintojen jaot eri luokista. Live-toimittajamme Hanna tulee luokkaasi kuvaamaan jakamiset.

Ihanaa päivää ja hyvää kesää kaikille!

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti