keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tule, tule hyvä loma!

Levottomat jalat. Kyllä, satamäärin levottomia jalkoja alkaa olla käytävät ja pihat täynnä. Lomalle lähteminen on ihanaa, ja se on kamalaa. Näin alakoulussa levottomuus silmin nähden lisääntyy. Erimielisyyksiä tulee ehkä entistäkin helpommin, sillä lomareissuun lähtevien suitsutukset kaihertavat joidenkin kotiin jäävien mieltä. Tulevista ihanuuksista kihelmöivät oppilaat luovat tahtomattaankin synkkiä ja roseunaisia ajatuspilviä niiden ylle, jotka "eivät tee mitään eivätkä lähde minnekään". Juttuja kuunnellessa saattaa tuntua, että toisilla on kaikkea kivaa tulossa ja itsellä ei ole mitään.

Näin yksioikoista elämä ei ole, sillä loman hyvyys ja huonous ei todellakaan ole matkoista ja etäisyyksistä kiinni. Lapsen mielessä mustasta kuitenkin tulee entistä mustempaa. Ja se houkuttaa pottuilemaan, kiukuttelemaan, kiusaamaan, uhittelemaan, karttamaan, temppuilemaan, vähättelemään jne. Kurjalla hetkellä ei edes muista oman perheen kanssa tehtyjä suunnitelmia Korkeasaaresta, uimalasta, Hoplopista, elokuvista tai kaveriyökylästä. Onneksi viikossa ehtii jo rauhoittua ja nauttia pihapiirin kavereiden seurasta. Mukavia lomajuttuja tulee koettua yleensä enemmän kuin uskoikaan.

Opettajainhuoneessa tuli myös puheeksi lähestyvä loma, ja myös siihen kenties liittyvät ennakkopettymykset. Tämän muistaminen auttaa meitä aikuisia ymmärtämään hitusen helpommin räjähdysherkkiä lapsia ja kovin kummallisilta vaikuttavia riidanhaastotilanteita.

Toivotan kaikille koulumme oppilaille perheineen mukavaa talvilomaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti