torstai 18. joulukuuta 2014

Kuunnellen ja laulaen, joululaulujen aikaan

Löysin hiljattain radiokanavien joukosta Jouluradion. Pidän monista joululauluista todella paljon, ja mieluiten laulan niiden mukana. Jouluradion laulut ovat osa tuttuja, osa tuntemattomia, mutta melkein sopivan usein tulee mukana laulettavaakin.

Suomalaiseen perinteeseen joulu kuuluu erittäin vahvasti. Joulun odotus koulussakin alkaa viimeistään joulukalenterin kanssa yhtä aikaa. Siitä on jo aikaa, kun olen viimeksi pitänyt itse musiikin tunteja oppilailleni, joten joululaulujen laulaminen on omalla kohdallani jäänyt luvattoman vähälle koulussa. Jouluradio tuli siis kuin tilauksesta. Samoin olen selannut ja laulellut tyttäreni Kauneimmat joululaulut -kirjan kappaleita. Nostalgista on huomata, että monet lauluista muistuvat mieleen niin opettajavuosien kuin omien kouluaikojenkin pohjalta, aika hyvinkin!

Joulujuhlaamme varten opettajat valitsivat ehtymättömästä joululauluvalikoimasta yhteislauluja, ja joitain lauluja tuli tutuiksi myös luokkien ohjelmien mukana. Opebändin säestyksellä laulut raikuivat,  sillä ne osattiin hyvin.

Tänä vuonna juhlassamme laulettiin koko salin voimin Joulun suuri salaisuus, Enkeli taivaan, Jollei jouluna ole lunta ja Joulupuu. Lisäksi musiikkiesitysten mukana olivat soitoin ja/ tai lauluin Lucia, Taas toivotus hyvän joulun, Juhla on verraton ja Joulumaa sekä räppikaanonmuunnelma Ukko Nooasta! Joulukuvaelmassa oli jopa uusi sanoitus tuttuun virteen? Liikunta- ja muiden esitysten musiikkina nauhalta kaikuivat vielä hiukan harvinaisemmat Joulupukin maa ja Kaksitoista naulaa se tonttukin painaa sekä jokunen muukin. Itse asiassa juhlassamme olikin tosi monta erilaista joululaulua.

Lauantain todistustilaisuuteen valitsimme vielä pari kaikille sopivaa talvista laulua, sekä liikuntaesityksen ilman jouluteemaa. Kulkuset ja Pakkasherra johdattelivat oppilaat ensin todistusten jakoon ja sitten riisipuurolle ja lomalle. Vaikka piha olisikin musta ja märkä, saimme saliin herkän,  valkoisen pakkastunnelman.

Ensi vuonna koulumme täyttää 100 vuotta. Saisimmekohan silloin jo kauan haaveilemani  Kauneimmat joululaulut tilaisuuden järjestettyä? Ja keväällä sitten tietenkin Kauneimmat koululaulut!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti