keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Yhteistyö Lasinpuhaltajakerhon kanssa alkaa

Riihimäen Lasinpuhaltajakerho r.y. perustettiin maaliskuussa 1972. Säännöissä Kerhon tehtäviksi säädettiin ”lasinpuhaltajan ammatin vaaliminen ja arvostuksen säilyttäminen sekä jäsenien kaikenlainen virkistystoiminta järjestämällä jäsenille tilaisuuksia ajatusten vaihtoon ja seurusteluun keskenään”.

 
 

Riihimäen Lasin toiminta lakkautettiin vaiheittain ja lopullisesti 1990, mutta kerho voi hyvin. Jäsenistöstä työkseen lasia puhaltavat enää vain nuorimmat – muut nauttivat eläkepäivistä.  Riihimäen lasikaupungin maine elää edelleen. Sitä ylläpitävät Suomen lasimuseo, Lasimuseon ystävät, Lasinpuhaltajakerho sekä perinteinen lasinpuhallustyö kaupungin uusissa hyteissä.  

http://www.lasinpuhaltajat.fi/?Kerho-info

Lasinpuhaltajakerho on haudutellut yhteistyökuvioita Lasitehtaan koulun kanssa jo useamman vuoden ajan. Samoin koulun puolella on keskusteltu yhteistyöstä niin lasimuseon kuin metsästysmuseonkin kanssa. Kerhon ehdotus yhteiseen tapaamiseen tuli mitä parhaimpaan saumaan, sillä koulun 100v.juhlavuosi sopii yhteistyön starttiin täydellisesti. Kouluhan on rakennettu juuri lasitehtaan työntekijöiden lapsille.

Ideoita museo- ja hyttikäynneistä, taidetuokioista sekä toiminnallisista lasitunneista heiteltiin palaverissa ilmaan vaikka kuinka, osittain jopa lennokkaasti. Samoin ajatus kummiluokasta jalostui keskustelun edetessä ennemminkin koulun tiettyjä vuosiluokkia koskeviksi tapaamisiksi. Seuraavaksi vuorossa onkin toimivimpien ideoiden kartoitus, ensi lukuvuoden eli juhla- ja starttivuoden yhteinen aikataulutus sekä yhteistyösopimuksen laatiminen.

Innostus yhteistyöhön on erittäin hyvä Tehtaankadun molemmin puolin. Hymyssä suin hingumme kuulemaan aitoja tarinoita koulun nurkilta  ja käsillä itsekin tekemään. Kerho puolestaan saa kauttamme paitsi iloista toimintaa lasten kanssa myös lisättyä yleistä lasikaupunkitietoisuutta.


 
Kummitoiminta alkaa!
Riihimäen Lasinpuhaltajat ry & Lasitehtaan koulu



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti