lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kiusataanko sua?

Voihan hiiva. Olen kohdannnut muutamien viime vuosien aikana uuden ilmiön. Itse asiassa sen ovat kohdanneet monet muutkin oppilashuoltohenkilöstön jäsenet...

Vanhempien huono omatunto ja huoli voivat saavuttaa mitä ihmeellisimpiä muotoja. Herääminen siihen, ettei ole tarpeeksi hyvä vanhempi lapselleen, voi mennä ihan överiksi. Kun haluaa korjata vanhemmuuden tilanteensa, saattaa siihen jalkoihin jäädä ihan selkeitä asioita ja myös omia aikuisia ihmissuhteita. Totta kai uskot omaa lastasi, etkä jotain vieraampaa. Fakta vain on se, että lapset voivat myös puhua omaan pussiinsa. Ei pahalla ja tieten tahtoen, vaan sillä, että siten he saavat taatusti oman rakkaan aikuisensa täyden huomion.

Millä saat vanhempasi huomion parhaiten? Minua kiusataan. Minua on kohdeltu huonosti.
Leijonanaaraat ja -urokset syöksyvät puolustamaan pentuaan täysin sotavarustein. Tietenkin. Oma veri on tärkein. Mutta mitä unohtui? Voisinko olla lasten tukena muutenkin kuin vasta puolustamalla? Ehkä viettämällä enemmän yhteistä aikaa, pysähtymällä kuuntelemaan ilman tenttaamista, kyselemällä hyviä kuulumisia?

Vanhemman tulisi oppia myös olemaan armollinen itselleen. Mikäli lapsen perusasiat ovat hyvin ja vanhempi on yrittänyt aidosti olla hyvä vanhempi ja lastaan varten, ei kannata stressata ihan kaikesta ja vaatia itseltään ja perheeltään valokuvamaisen tyylikästä vanhemmuuden ja perheen oppimäärää. Tahto hyvään ja välittävä rakkaus kantavat kovin pitkälle. Jos vanhempi ei voi olla tarpeeksi lapsensa kanssa syytä tai toisesta, asiaa ja suhdetta ei välttämättä paranna se, että ruoditaan sanavalintoja, kaivellaan keskustelutuokion aiheeksi negatiivisia sattumuksia ja noustaan barrikadeille, jopa ilman oikeaa syytä.

Tartumme koulussamme kiusaamistilanteisiin vakavasti. Selvitämme ne mahdollisimman pohjia myöten, sovimme ratkaisut oppilaiden kanssa ja seuraamme tilannetta myös jatkossa. Nollatoleranssi on totta ja aito valintamme. Yhteistyössä (tiiviimmässä tai ilmoitusluonteisessa) kotien kanssa asiat selvitetään ja hommat laitetaan rullaamaan oikealle raiteelle.

Joskus kuitenkin tulee eteen tilanteita, jolloin vanha
sanalasku putkahtaa mieleen: Tikulla silmään, joka vanhoja kaivelee.  Ja se toinen opettajien hyväntahtoinen sanonta: Uskokaa te kotona puolet lasten koulujutuista niin mekin uskomme puolet kotijutuista. Jos kriittinen asia on selvitetty loppuun ja tilanne parantunut, on mahdottoman tuskallista alkaa selittää ja selvittää samoja asioita uudelleen. Mutta kyllä me selvitämme. Ja selvitämme niin monta kertaa kuin on tarvetta, ja yhä uudelleen, jotta jokainen lapsi ja myös vanhempi saa hyvän koulurauhan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti