Isommilla oppilailla kalenteri ei välttämättä saa kummoistakaan huomiota, mutta pienemmillä se on tavalla tai toisella kovinkin tärkeä juttu. Marraskuun finaaliksi saimme ekaluokkani kanssa hienot syksyiset sienitaulut valmiiksi ja kotiutettua ne siilien, omenoiden ja sienipiirustusten kanssa. Näin saimme seinät vapaiksi uuteen kausiteemaan, jouluun. Sivuseinälle, ikkunoiden väliin, olen jo vuosien ajan laittanut aaltopahvisen joulukalenterin. Voi niitä lasten ilmeitä, kun näkivät tuon aaltopahvikuusen kulahtaneilla tulitikkurasialuukuilla. Se yllättyneisyys, pieni jännitys ja iso uteliaisuus! Ei haittaa vuosien patina, sillä kyllähän sen kalenteriksi jokainen huomaa.
Kuka saa avata? Mitä siellä on? Avaako ope kaikki? Kuka sen on tehnyt? Mistä se tuli?
Jokaiselle on luukku vuorollaan. Yhdeksiköstä ovat kimalteet kovin kuluneet, mutta se on ysi. Tonttu tuo sinne jotain. Ei, ei hän tuo lelua, yleensä on tuonut pienen makeisen. Ahaa, jos aavistat Emmi tontusta jotain, ei kuitenkaan kerrota sitä toisille ;) Tuossa oven vieressä on Merjan ja opettajan kalenteri. Ei, siinä ei ole suklaata, se on kuvakalenteri.
Opettajatkin laskevat päiviä jouluun. Evät niinkään, tai ainoastaan, aaton odotuksen vuoksi vaan aikatauluttaakseen loppuja oppiaineita, sisältöjä, tehtäviä ja teemoja, siitä juhlaohjelmistosta puhumattakaan. Pieni paniikki saattaa syntyä, kun huomaa, että tunteja onkin mennyt odottamattomiin muutoksiin tai haluaisi sittenkin ottaa ohjelmistoon sitä ja tuota vielä lisäksi. Vaan eipä hätää, kyllä se siitä. Jos et nyt ehdi kaikkea, ehkä keväällä tai ensi vuonna sitten.
Toivotan kaikille ihanaa joulun odotusta, kalenterilla tai ilman.
Oikein kutkuttaa odottaa myös joulujuhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti