lauantai 2. toukokuuta 2015

Talent


Talent -kykykilpailu pidettiin koulullamme vappuaattona. Halukkaat oppilaat saivat ihan itse valita, mitä taitoaan halusivat muille koululaisille esitellä ja millä ohjelmalla tämä kyky näkyisi parhaiten. Myös avustavia oppilaita Talentin aikana tarvittiin juontajiksi, patjojen roudaamiseen sekä musiikin laittajiksi.

Tämän vuoden Talentissa saimme katsella monenlaisia liikuntaesityksiä. Mukana oli tanssia, voimistelua sekä cheerleadingia ja akrobatiaa. Liikunnalliset, rytmikkäät ja notkeat tytöt olivat itse tehneet pariminuuttiset ohjelmat, joita oli varsin kiva katsella ja kannustaa koko koulun voimin. 
Mukana estradilla oli myös herttainen kitara-laulu -duo. Salillinen lapsia ja aikuisia kuunteli tarkasti ja ihaillenkin, kun joku oikeasti uskalsi laulaa tai soittaa kitaraa yksin yli satapäisen yleisön edessä. Ohjelmien jälkeen oli äänestys omissa luokissa opettajien toimiessa virallisina valvojina.

Talent 2015 äänestyksessä kaikki esitykset saivat mukavasti ääniä, ja huipennukseksi ykkössijalle samalla äänimäärällä ylsivät molemmat viidesluokkalaisten akrobatia/voimistelu/cheerleading -ohjelmat! Hommat sujuivat hienosti ja toisen kerran pidetystä Talentista kuoriutui oikein sopiva oppilaskuntavetoinen vappuperinne.


Oppilaskunta piti hauskan X-Y-I -jumpan ennen esityksiä.

 


 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti